tiistai 5. kesäkuuta 2018

Maanantai 4.6.

10:10
Kello soittaa. Poikkeuksellisesti maanantain terapia oli vartin aiempaan, joten heräsin tavallista aiemmin. Takana oli huonosti nukuttu yö ja herätessä niska jumissa. Vaikka kotona kuinka tuulettaa, on meillä silti tosi kuuma. Meninkin aamulla ensimmäisenä suihkuun ja söin aamupalaksi maustamatonta viiliä puolukkasurvoksen kanssa. Terapiassa muistin, että minun pitää siirtää kotikuntoutusta eteenpäin, jotta pääsen paikallisen aivovammaryhmän tapaamiseen. Terapiassa muistin myös lähettää yhden varsin tärkeän sähköpostin.

12.05
Astun sisään Kelaan. Viime viikolla sain sähköpostia asianajajalta ja he tarvitsivat Valtionkonttoria varten kopiot Kelan psykoterapiaa koskevista päätöksistä ja myös sairauskertomukset lääkärikäynneistäni. Minulla ei ole tulostinta, joten kävin Kelassa tulostamassa paperit. Onneksi Kelaan ei ollut pitkä matka terapiasta.

12.20
Otin vähän aikaa sitten tatuoinnin, joka on jo kerran värjätty. Nyt se vaatii kuitenkin vielä ainakin kerran uuden värjäyksen, joten kävin nopeasti piipahtamassa liikkeessä aikaa varaamassa.


12.30
Vein tulostamani paperit suoraan asianajajalle, joka on mys onneksi aika lähellä kotia. Samalla juttelin exäni vapautumisesta ja siitä, mitä hänen vapautumiseen liittyy.

13-15
Olin kotona ja söin viime viikolla tekemääni wokkia. Aamupäivän monet tapahtumat väsyttivät ja makoilin peiton alla sohvalla välillä kirjaa lukien. Haaveilin kahvista, mutta koska tiistaina oli aikainen herätys, en sitä viitsinyt juoda. Sen sijaan join kuumaa kaakaota.


15-15.45
Koiran kanssa lenkillä. Olisin itse mennyt vieläkin pidemmän lenkin, mutta Taika tahtoi jo kotiin. Ilmeisesti sekään ei pitänyt voimakkaasta tuulesta.


16
Viime viikolla opettajan kanssa tavatessani hän pyysi muistuttamaan opettajia, jotka ohjaavat harjoitteluni, että milloin nuo viikot ovat. Samalla kirjoitin viestiin harjoittelupaikkojen ohjaajat ja yritin pitää mielessä milloin mikäkin harjoittelu on. Onneksi viikot ovat Jobiilissa esillä, joten niitä on helppo tarkistaa.

16.15
Aloitin kirjoittamaan tätä postausta ja miettimään seuraavia aiheita. Välillä ajatuksia on blogin suhteen enemmänkin, mutta nyt olen ollut niin kiireinen, etten ole pahemmin saanut aikaiseksi kirjoittaa.

17-20
Olin tapaamassa kaveria. Oli tarkoitus istuskella järven rannassa, mutta oli niin kylmä, että jumitimme melkein koko ajan autossa. Ja ruokaa haimme tyylikkäästi Mäkkärin autokaistalta.

20-22
Pyörimistä sängyssä, puhelimen selaamista ja niskakipua. Sunnuntaina jalkapalloa pelatessa kaaduin ja löin pääni maahan. Samalla sitten ilmeisesti niskan lihakset ottivat hieman itseensä koko hommasta. Unta oli vaikea saada, sillä varmaan jännitin seuraavaa päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti