perjantai 1. kesäkuuta 2018

Harjoittelun purku ja katselmus loppuihin opintoihin

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin harjoitteluni keskeytettiin. Kyseiseen postaukseen pääsee tästä. Minulla jäi kokonaan käsittelemättä tilanne myöhemmin koulun ja ohjaajan kanssa. Onneksi opettajan kanssa oli vihdoin eilen tapaaminen, jossa käsiteltiin juuri viimeistä harjoittelua ja loppuja terveydenhoitajan opintoja.

Kuten tyypillistä olin hyvissä ajoin paikalla ja aloin tarkistamaan sähköpostista paikkaa, jossa meidän piti tavata. En siis ihan hirveän usein vilkuilee koulun sähköpostia ja opettajalta olikin tullut viesti, että hän tulee tapaamiseen myöhässä. Itse olin aamupäivän ollut menossa ja koko päivä oli tapaamiseen asti aikataulutettu, joten hieman harmitti, etten ollut katsonut sähköpostia.

Kun pääsimme aloittamaan opettajan kanssa, hän halusi ensin tietää missä vaiheessa olen terveydenhoitajatyön kehittämistehtävässä, eli opinnäytetyössä. Onneksi otin oman läppärin mukaan, joten pystyin näyttämään opettajalle ihan konkreettisesti kuinka pitkällä työ on. Opettaja teki muutamia huomautuksia työhön, mutta muuten työ sai hyväksyntää.


Olen sopinut ensi viikolle tapaamisen juuri tähän kehittämistyöhön liittyen. En muista olenko aiemmin pahemmin puhunut, millainen tuo opinnäytetyö on? Teen siis kaupungin terveydenhoitajille opasta nuorten masennuksen tunnistamisesta. Olen jo tavannut kaupungin psykologia ja ensi viikon tapaaminen on vastaavan kuraattorin kanssa. Koska nuorten masennuksen hoidossa on monia eri toimijoita, tarvitaan näkökulmaa monilta eri ammattiryhmiltä. Koska oppaan on tarkoitus olla myös yhteneväinen kaikille terveydenhoitajille, täytyy työ myös tarkastuttaa kaikilla eri ammattiryhmillä. Olen jo alustavasti myös kysynyt mielipidettä kaupungin lääkäriltä.

Kehittämistyön katselmuksen jälkeen puhuimme lopuista harjoitteluista, jotka minulta vielä puuttuu. Elokuussa olen kolme viikkoa työterveydessä, sen jälkeen on vapaavalintaisen harjoittelun vuoro, jonka olen jakanut kahteen paikkaan, eli naistentautien poliklinikalle ja äitiyspoliklinikalle. Viimeisenä teen vielä lopun neuvolaharjoittelusta, joka minulla on kesken. Valitsin tällä kertaa eri neuvolan, kuin missä aiempi neuvolaharjoitteluni oli.

Välillä sitä ihan unohtaa, kuinka vähän sitä on enää jäljellä opintoja. Onhan tässä tosin käytetty jo viisi vuotta neljän vuoden tutkintoon. Opettaja kyllä vaikutti positiiviselta sen suhteen, että valmistuisin vielä tämän vuoden puolella. Itse en ole ihan niin positiivinen. Tammikuu on todennäköisempi aika valmistua. Eniten tässä mietityttää harjoitteluihin liittyvät tehtävät. En voi sanoa, että tehtävät olisivat mitään erityisen pieniä ja nopeita. Toivottavasti niistä kuitenkin selvittäisiin kohtuudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti