Mitä sitten kun exäni vapautuu?

Tämä on kysymys, jota itsekin pyörittelen päässäni säännöllisesti. Vastaus on aika pitkälti se, etten tiedä. Vaikka ajattelen asiaa, en ole tehnyt ratkaisua suuntaan tai toiseen.

Painostus lähestymiskieltoon on ollut aika voimakasta eri suunnilta. Tietenkin lähestymiskielto on omalla tavallaan helppo ratkaisu. Tai siis jos sen saa, niin silloin se on helppo. Lähestymiskiellon saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Se ei kaiken lisäksi ole ikuinen.

Lähestymiskiellon hakeminen olisi oma prosessinsa, joita en ihan hirveästi halua kerätä. En ole edes jaksanut perehtyä aiheeseen, joten sinänsä tämä postaus ei ole mikään infopaketti.

Tämän ylläolevan tekstin olen kirjoittanut luonnoksiin maaliskuussa. Ajatus ei todellakaan pyörinyt mielessä kovin usein, ennen kuin alkoi olla oikeasti ajankohtaista odottaa exäni vapautumista. Tällä hetkellä tiedän, ettei hän enää ole vankilassa. Tiedän hänen osoitteensa, koska se on kirjoitettuna ulosotosta tuleviin kirjeisiin. Hän siis edelleen maksaa minulle korvauksia ja tähän mennessä osoite on ollut hänen vanhempiensa luo.

Olotila on omalla tavallaan jännittynyt. Tosin välillä unohdan koko asian ja seuraavaksi voin muistaa asian seuraavana päivänä. Satuin jopa vierailemaan hänen asuinpaikkakunnalla, mutta en siellä osannut pelätä, sillä liikuin koko ajan kahden kaverini kanssa. Yksin siellä en olisi pystynyt olemaan.

Päädyin lopulta hakemaan lähestymiskieltoa, kun keskustelin asiasta asianajajani kanssa. Sitä varten on tulossa oikeudenkäynti ensi kuun puolelle. En vielä tiedä, aionko itse mennä paikalle oikeuden istuntoon. Puhun sen tärkeydestä lakimiehen kanssa myöhemmin vielä. Pakko minun ei siis ole mennä, lakimies menee kuitenkin.

Tässä oikeudenkäynnissä ei puututa siihen asiaan, mikä jäi edellisellä kerralla kesken, eli korvauksiin. Viimeisessä oikeudenkäynnissä vaadittiin korvauksia vasta tilapäisistä haitoista ja kosmeettisesta haitasta. Jossain vaiheessa on siis tulossa vielä neljäs oikeudenkäynti, mutta sen ajankohdasta ei ole vielä tietoa. Se riippuu siitä, milloin aivovamman lopullinen haittaluokka määritetään.

Tätä oikeudenkäyntiä varten jouduin pyytämään lääkäriltä lausunnon psyykkisestä oireilusta, sillä puukotus aiheutti esimerkiksi posttraumaattisen stressireaktion ja ahdistuneisuushäiriön. Nämä diagnoosit kertovat pelosta, joka on jo asianajajan mukaan objektiivisesti ajateltuna hyvin uskottavaa. Pelko ei ehkä hallitse elämää, mutta saa ajattelemaan asioita, joita ei pitäisi joutua ajattelemaan.

Alamäki

En ole aiemmin mielestäni reagoinut syksyyn erityisesti. En ole kärsinyt kaamosmasennuksesta, vaan aiemmatkin psyykkiset oireilut ovat johtuneet tapahtuneista asioista. Nyt en tiedä onko kyseessä kaamosmasennus vai kaiken summa.

Edellisessä postauksessa mainitsin mummini kuoleman. Se ei tullut yllätyksenä, mutta eihän kuolema ikinä hyvältä tunnu. Itse koin jopa helpottavana asiana olla läsnä mummini viimeisillä hetkillä, mutta olen tainnut siirtää oman suruni syrjään. Myös puukotuksen jälkeen meni pari kuukautta, ennen kuin aloin todella sisäistämään asian. Sekä henkilökunta että kaikki läheiset sanoivat minun käyttäytyneen äärimmäisen rauhallisesti. En edelleenkään usko itkupotkuraivarien apuun, mutta nytkään en näytä surua ulos.

Opinnotkaan eivät menneet niin kuin piti. Käytin 2,5 vuotta aikaa terveydenhoitajaksi opiskeluun, enkä saa molempia ammatteja. Sairaanhoitajaksi sentään valmistun kuun viimeinen päivä. Valmistumisen takia olenkin saanut todella paljon kyselyitä siitä, mihin aion mennä töihin. Ikävä vaan, ettei valmistuminen poistanut aivovammaa ja olenkin joutunut selittämään sitä, että en edelleenkään ole työkykyinen. Tuntuu kuin hakkaisin päätäni seinään selittäessäni yhä uudelleen ja uudelleen sitä, kuinka olen yhä vammainen, enkä tästä enää ikinä parane.

Samalla kaiken ohella yritän osallistua meidän aivovammaryhmän toimintaan. Järjestimme kypärätempauksen, jonka ideana oli lisätä aivovammatietoisuutta ja kannustaa pyöräilykypärän käyttöön. Olen saanut nimikkeen somevastaava ylipäätään koko ryhmälle, ei pelkästään tuolle tapahtumalle. Päässä pyörii paljon ajatuksia, enkä aina saa niistä kiinni. Ideana on kuitenkin Kanta-Hämeen alueella kasvattaa meidän ryhmää ja siitä tietoisuutta.

Olen huomannut taas, kuinka ihmissuhteeni vähenevät. Olen löytänyt uusia ihmissuhteita muista aivovammaisista, mutta haluaisin pitää vanhat kaverini tässä kaiken rinnalla. Parhaani yritän ja laitan viestiä, mutta en enää koe viestien olevan molemminpuolista.

Monien asioiden summana olen taas kokenut ahdistuneisuutta ja itkenyt enemmän viimeisen kolmen viikon aikana kuin edellisen 5 kuukauden aikana sitä ennen. En saanut henkilökohtaista avustajaa, jonka vuoksi olen joutunut venymään enemmän kuin mihin olisi oikeasti ollut jaksamista. Jossain vaiheessa tehdään hakemus uudestaan, jos vaikka uusilla lääkärinlausunnoilla onnistuisi paremmin.

Joka tapauksessa olo on huonompi kuin yli vuoteen ennen. Mietin myös sitä, että kuinka suuri osuus huonolle ololle on siitä, kun olen vähintään kerran viikossa unohtanut ottaa aamulääkkeen. Se on siis psyykelääke, jota olin jo itse jossain vaiheessa lopettamassa olon oltua pitkään hyvä. Nyt en enää uskaltaisi lopettaa. Kaikesta huolimatta silti yritän hymyillä. En tiedä minkä stigman takia en halua huonon olon näkyä.

33 kysymystä ja vastausta

Näin tällaisen kivan haasteen ja ajattelin osallistua. Tässä on kuitenkin aika monta kysymystä ja varmasti osa uusia juttuja teille.

Avioliittoja: 0
Haaveilen kyllä naimisiin menosta. Totta kai juhlista, mutta lähinnä siitä, että joku haluaa olla kanssani loppuelämän ajan. 

Kihloissa: 0
Tätä vielä odotellessa 😂

Lapsia: 0
Myös omat lapset ovat haaveissa. En tiedä miksi, mutta jotenkin haaveilen kolmesta lapsesta. Voihan olla, että aivovamman vuoksi en hanki koskaan lapsia tai lapsiluku muuttuu ajan saatossa.

Lemmikkejä tällä hetkellä: 2
Mulla on mun ihana ja rakas mittelspitz-koira Taika ja vanhempien luokse jäänyt kissa. 

Leikkauksia: 7
Mut on leikattu ennen aivovammaa kerran, sillä mun korvien arpikudoksen liikakasvua hoidettiin leikkauksella ja sädehoidolla. Puukotuksen liittyen olen ollut leikkauksessa siis tähän mennessä 6 kertaa ja vielä yksi leikkaus on tulossa.

Tatuointeja: 3
Mulla on kaksi tekstiä tatuoituna: arveton on arvoton ja ei virheettömyys ole täydellistä. Nämä tekstit ovat samalla osoitus rakkaudesta Stam1naan, mutta myös kertovat minusta. Kolmantena tatuointina minulla on oikeassa pohkeesssa liljankukka.

Lävistyksiä: korvakorut
Alunperin korvissa oli 6 reikää, nyt niistä on jäljellä enää 3. Tosiaan 2 keloidisoitui kun olin teini-iässä ja nyt painenappihoidon aikana yksi on ilmeisesti kasvanut umpeen. Enempää lävistyksiä en saa ottaa keloiditaipumuksen vuoksi. Kieli vielä houkuttaisi, mutta puhun jo nyt niin epäselvästi, että ehkä sen vain unohdan.

Muuttoja: 5
Muutettiin lapsena äidin kotipaikkakunnalle. Aluksi asuimme mökillä ja mummilassa, kun meidän taloa rakennettiin. Silti lasken nämä vain yhdeksi muutoksi. Sen jälkeen olen yksin asuessani muuttanut 4 kertaa, ensimmäisen kerran tietenkin ekaan omaan asuntoon. Viimeisin muutto oli heinäkuussa, enkä ole vielä edes kertonut uudesta kodistani!

Ampunut aseella: kyllä
Meidän perheessä metsästetään ja minäkin olen ollut mukana. Yhden peuran olen kaatanut. Kuitenkin nyt en vain osaa kuvitella itseäni rämpimässä metsässä aseen kanssa. Ensinnäkin varmaan eksyisin ja toiseksi en jaksaisi olla siellä. Ase edelleen kyllä löytyy vanhempieni asekaapista.

Ottanut lopputilin: kyllä
Pääsin töihin Lidliin lukion jälkeen. Olin siellä kaksi vuotta vakituisena, kunnes halusin jo oman alan töihin. Vuoden verran keikkailinkin ennen puukotusta.

Ollut saaressa: kyllä
Muistan jo ala-asteella kuinka talvella hiihdimme läheiselle saarelle. Samoihin aikoihin kesällä soudimme serkkuni kanssa kumikanootilla kahdestaan mummilan lähellä olleeseen saareen. Mummi oli tehnyt meille eväät ja siellä sitten uimme ja kävelimme saarta ympäri. Onhan noita saaria käyty läpi useita, Helsingissä Korkeasaari, Mustikkamaa, Seurasaari, Lammassaari... Tykkään siis luonnosta ja liikkua erilaisissa paikoissa.

Autosi: pieni Suzuki
En ole autooni erityisen kiintynyt ja välillä tekisi mieli vaihtaa isompaan. Välillä tulee autossa raahattua niin paljon tavaraa kerralla, että tulee lähes ahtaanpaikankammo.

Ollut lentokoneessa: kyllä
Olen ollut kahdella koulun reissulla, Saksassa ja Hollannissa. Sen lisäksi olen ollut ihan lomalla Unkarissa, Kreikassa ja Kyproksella.

Onko joku itkenyt vuoksesi: kyllä
Puukotuksen aikaan ja sen jälkeen ei vaadi hirveästi saada ihmisiä itkemään kertomuksellani. Kerran koin jopa pahana asiana kun sain yhden ammattilaisen itkemään, vaikka itse en itkenyt. Siinä hetkessä se tuntui pahalta.

Ollut rakastunut: kyllä
Ei varmaan nyt vaadi selittelyjä?

Ollut ambulanssissa: kyllä
Ensimmäisen kerran olin ambulanssissa vain kyydissä, kun kaverini löi päänsä meidän kotona ollessamme kaksin. Siinä sitten soitin ambulanssin ja kävimme tarkistamassa että kaikki on ok. Toisen kerran ambulanssiin pääsin puukotuksen vuoksi. Myös sairaalasiirrot tehtiin ambulanssilla, kun minut siirrettiin Taysiin ja sieltä takaisin keskussairaalaan.

Luistellut: kyllä
En tiedä ketään, kuka ei olisi koulussa luistellut. Siis puhutaan Suomessa koulunsa käyneistä. Pidin luistelusta ja hiihtäminen oli aivan hirveää. Nyt taas hiihtokin on ihan kivaa. Ala-aste jätti traumat hiihtoon, mutta ei luisteluun.

Surffannut: en
En tiedä uskaltaisinko enää aivovamman kanssa kokeilla surffausta. Ylipäätään veteen kaatuminen ja kovien aaltojen iskeminen päälle ei huvita.

Ollut risteilyllä: kyllä
Ihan riittävän monta kertaa on tullut oltua laivassa. Enää ei pää kestä laivassa keinumista.

Ajanut moottoripyörällä: kyllä
Ajoin aikoinaan kevarikortin ja sen myötä on tullut ajettua moottoripyörällä useita kilometrejä. Nyt en ole useaan vuoteen ajanutkaan moottoripyörällä.

Ratsastanut hevosella: kyllä
Viimeksi kävin ratsastamassa kaverini kanssa keväällä. Lapsena olisin halunnut harrastaa ratsastusta, mutta vanhempien vuorotöiden ja pitkien välimatkojen vuoksi en ole harrastanut mitään.

Lähes kuollut: kyllä
Puukotus oli mielestäni tarpeeksi lähellä kuolemaa. Ilman sairaalahoitoa olisin kuollut.

Ollut sairaalassa: kyllä
Puukotuksen lisäksi olen ollut kerran yötä ensiavussa kurkunpään tulehtumisen vuoksi. Sain yskänkohtauksia, joiden aikana hengitys salpautui ja sainkin sitten siihen suonensisäisesti kortisonia. Seuraavana aamuna pääsin kotiin.

Suosikkihedelmä: vaihtelee
Pitkään olisin sanonut banaani, mutta nyt olen jotenkin kyllästynyt siihen. Viimeksi ostin omenoita ja sitä ennen päärynöitä. Myös mandariini, viinirypäleet ja hunajameloni kuuluvat suosikkeihin.

Aamu vai ilta: ilta
Olen aina ollut enemmän iltavirkku, kuin aamuihminen. Aivovamma vielä ehkä korostaa tätä. Toisaalta iltaisin olen usein todella väsynyt, jolloin en saa mitään enää aikaiseksi.

Lempiväri: vihreä ja sininen
Aikuisena olen myös viehähtynyt oranssiin. Tietenkin musta ja valkoinen aina toimivat. Sisustuksessa olen alkanut haalimaan keltaista. Kirkkaat värit toimivat minulle paremmin kuin pastellin sävyt.

Viimeisin puhelu: äidille
Puhun nykyään kaikista eniten puhelimessa äidin kanssa. En koe olleeni aiemmin äidin kanssa erityisen läheinen, mutta omilleen muuton jälkeen olen tullut läheisemmäksi äidin kanssa. Ehkä emme vain sopineet saman katon alle?

Viimeisin viesti: ryhmäkeskustelu
Yritän itse laittaa kavereille viestejä ja kertoa päivistäni. Kaiken kaikkiaan olen aika yksinäinen ja viestit edes vähän helpottavat asiaa.

Nähnyt jonkun kuolevan: kyllä
Olin vieressä, kun mummini kuoli hiljattain. Jotenkin koin tilanteen helpottavana, ei tarvinnut itse odottaa ikävää puhelinsoittoa. Ei sillä, että se kivaa olisi ollut, mutta ehkä omien opintojen takia osasin suhtautua kuolemaan eri tavalla.

Kahvi vai tee: molemmat
Kumpikin käy ja kumpaakin juon. Välillä vaihtelen, mutta yleisesti ottaen kahvia tulee juotua enemmän.

Paras piirakka: mustikkapiirakka
En yleensä pidä mustikasta, mutta kyllähän mustikkapiirakka on aina hyvää. Varsinkin äidin tekemä.

Kissa vai koira: molemmat
Meillä on kotona aina ollut kissoja ja koiria. Jotenkin koti tuntuu tyhjältä, jos ei olisi yhtäkään tassuparia kotona. 

Paras vuodenaika: kesä
Kesässä huonointa on hyttyset, mutta muuten se on vuodenajoista vain yksinkertaisesti paras. Rakastan kesää ja sitä kuinka voi lähteä ulos ilman vaatekerroksia. Kesällä sadekin virkistää ja ukkosmyrskyjä on kiva katsella. Sen sijaan muut vuodenajat ovat vain kesän odottamista.