maanantai 1. tammikuuta 2018

Tavoitteet vuodelle 2018

En ole koskaan aiemmin tehnyt uudenvuodenlupauksia tai miettinyt tavoitteita, mutta jotenkin nyt aihe tuli mieleen. Tästäpä siis muutamia tavoitteita. Kuvituksena toimii vuoden 2017 reissu Kreikkaan. Kuvilla voikin jo fiilistellä lomakuumetta!

Käydä ulkomailla

Valmistua terveydenhoitajaksi

Päästä mukaan Karva-Kaverit toimintaan


Viettää kokonainen päivä ulkona ottaen aurinkoa ja lukien hyvää kirjaa

Käydä koiranäyttelyssä

Viettää viikonloppu mökillä

Nähdä enemmän kavereita kuin vuonna 2017

Päästä eroon painenapista

Joku juoksuun liittyvä tavoite, mutta onko kyseessä matka vai aika? Tunti juosten? 5km, 10km? No, ainakin käydä juoksemassa

Viettää paljon aikaa isovanhempien ja kummitytön kanssa

Lukea enemmän kirjoja


Käydä festareilla

Ottaa uusi tatuointi

Uuden liikuntamuodon kokeileminen

Käydä Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa

En oleta, että kaikki toiveet ja haaveet toteutuisivat, mutta olisi ihanaa toteuttaa useampi. Haluan nauttia tulevasta vuodesta ja olla onnellisempi. Masennus ja alakuloisuus valtasivat suurta osaa vuodesta 2017, joten toivon tästä vuodesta helpompaa. Onnellisuutta en ehkä uskalla vielä tässä vaiheessa lähteä toivomaan, mutta ehkä sitten sitä seuraavalle vuodelle?

Ehkä yksi toive minulla olisi itselleni. Haluaisin muistaa ja jaksaa ottaa enemmän kuvia ja nimenomaan järkkärillä. Toisinaan puhelimella otetut kuvat onnistuvat hyvin, mutta laatu ei ikinä ole sama. Kun muisti on mitä on, olisi ihanaa saada enemmän kuvallisia muistoja, joihin voisi aina palata uudestaan.

Onko muut tehneet tavoitteita tulevalle vuodelle? Tai uudenvuodenlupauksia?

4 kommenttia:

  1. Mää jatkan edelleen opettelua, että kohtelisin itseäni paremmin. ^_^

    VastaaPoista
  2. Yhden tavoitteen olen tehnyt, tosin jo loppuvuodesta mutta kuitenkin. Koitan olla enemmän yhteydessä kavereihin. Ei kovin hyvin oo alkanut, mutta enemmän kuitenkin kun viiem tai edellis tai sitä edeltävinä vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä tavoite! Olisi ehkä pitänyt itsekin laittaa se listalle :)

      Poista