tiistai 31. heinäkuuta 2018

Loma lähenee loppuaan

Viimeisestä postauksessa tuntuu olevan ihan ikuisuus aikaa! En käsitä miten en vain ehdi kirjoittamaan mitään, vaikka sanottavaa olisikin. Aivovamma tässäkin kyllä selkeästi haittaa, koska aina en vain jaksa. Olisi hienoa jakaa päivien pieniä hauskoja yksityiskohtia, mutta irrallaan ne eivät välttämättä olekaan niin hauskoja ja toisaalta kerro kuitenkaan tarpeeksi.

Olen kuitenkin ollut jo hetken aikaa lomalla ja sen on kyllä huomannut. Kun ei ole tarvetta tehdä asioita niin paljoa, niin en tee. Omalla tavallaan kaikki normaalit menot rytmittävät arkea paremmin ja nyt kun rytmiä ei ole, en saa paljoakaan tehdyksi. Aamulla heräämiseen, syömiseen, pukeutumiseen ja koiran ulos viemiseen saattaa kulua kaksi tuntia.

Tämä on kuitenkin viimeinen kesälomaviikkoni, jonka vietänkin äkkilähdön merkeissä Kyproksella. Voin sanoa ihan suoraan, että pelkään millainen on paluu arkeen ja harjoitteluun. Onneksi ensimmäinen harjoittelu on vain kolme viikkoa pitkä ja sen ajan seisoo vaikka päällään. Paitsi minä, kun en ole sitä koskaan uskaltanut kokeilla.


Haikeaa ajatella kuinka nopeasti tämä kesä on mennyt. En juurikaan ehdi enää elokuusta nauttia, kun aika menee harjoittelussa. Toisaalta odotan sitä, että saan opiskelut suoritettua ja sitä kautta vähentyy stressi ja huoli. On helpompaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kun ei tarvitse miettiä opiskeluja.

Tänä kesänä olen toisaalta saanut nukkua niin paljon kun olen halunnut ja sitä kautta olen jopa jaksanut tehdä asioita. Olen ehkä antanut erilaisen kuvan aivovammasta ja elämästä sen kanssa, kun olen saanut vain olla.

Olen huomannut loman aikana taas uusia aivovamman oireita, kuten tasapainon haasteet. Kun äkkiä katson ylöspäin tai käännän nopeasti päätä, niin tasapaino horjuu. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun minusta on otettu kiinni, etten kaatuisi. Sen lisäksi täällä Kyproksella tuntuu, että koko ajan kävelen jotain tai jotakuta päin. Täällä ihmiset eivät väistä niin tehokkaasti, kuten Suomessa, joten monesti jähmetyn paikalleni, kun en tiedä kummalta puolelta ihmistä minun pitäisi kävellä ohi. Tuntuu myös haastavalta käyttää niin paljon englantia, sillä en muista mitä minulle puhutaan. Samaan aikaan joudun kääntämään päässäni puhetta suomeksi ja muistamaan mitä minulle puhutaan, joten usein joudun kysymään mitä minulle on sanottu.

Monet tilanteet saavat oloni tuntumaan tyhmältä. Aivovamma ei kuitenkaan ole älyvamma, vaikka aina välillä se siltä itsestä tuntuu. Jään usein miettimään sitä, miten ihmiset kokevat tilanteet kanssani ja millainen kuva minusta jää. En jaksa täällä selittää aivovammaa, joten voin olla vain tyhmä turisti.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Taas sossulla

Parin viikon sisällä kävin sekä palaverissa kotikuntoutuksesta että aikuissosiaalityöntekijällä. Alun perin oli tarkoitus yhdistää sosiaalityöntekijän tapaaminen ensin mainittuun palaveriin, mutta se jäi sopimatta, kun kotikuntoutus jäi omalle kesälomalleen.

Tähän mennessä kotikuntoutus on ollut minulla kerran viikossa, mutta olen jo pitkään tiennyt ettei se riitä minulle. Sen lisäksi jo aiemmin ilmennyt avoero verottaa, kun nyt minun pitääkin hoitaa omaa taloutta yksin. Vaikka pidän siisteydestä, en jaksa aivovamman takia aina ylläpitää haluamaani siisteyden tasoa. Siinä suhteessa avopuoliso on ollut varsin hyödyllinen, kun on ollut toinen jakamassa kotitöitä.

Olikin selkeää sekä tälle arjen tukihenkilölle, että sosiaalityöntekijälle, että tuen tarpeeni kasvaa. Tästä lähin kotikuntoutus onkin kaksi kertaa viikossa, mikäli siis omat voimavarat riittävät siihen. Ei ole itsestäänselvyys, että jaksan harjoittelupäivän jälkeen vielä tehdä jotain kotona, joten voin aina perua arjen tukihenkilön tulon.


Aikuissosiaalityöntekijälle sovittiin tapaaminen samasta syystä, eli tuen tarpeen kasvamisesta. Vaihtoehtoja oli varsin vähän, mitä minä voisin saada. Ainoa mitä voisin mahdollisesti saada aivovamman takia on henkilökohtainen avustaja, jonka pitäisi korvata kotikuntoutus. Henkilökohtainen avustaja olisi kuitenkin pysyvämpi ratkaisu, eikä sitä tarvitsisi hakea puolen välein lisää, kuten kotikuntoutusta. Tykkään kuitenkin arjen tukihenkilöstäni, enkä hänestä haluaisi luopua.

Henkilökohtaisen avustajan hakeminen olisi lisäksi haastavampi prosessi, enkä sitä välttämättä saisi juuri kotikuntoutuksen takia. En jaksa lähteä välttämättä tästäkin asiasta tappelemaan. On turhaa käyttää energiaa asiaan, jonka saaminen on niin epävarmaa.

Periaatteessa minun olisi mahdollista saada korvausta matkustamiseen tai ainakin jotain taksilippuja, mutta pystyn kyllä halutessani käyttämään julkista liikennettä. Ongelma on se, että en vieraassa paikassa välttämättä löydä pysäkkiä tai vaikka nopeasti katsottuna oikeaa junalaituria. Jos minulla on riittävästi aikaa, eikä ole kiirettä niin varmaan jossain vaiheessa pääsyn oikeaan paikkaan. Joten en usko olevani tarpeeksi vammainen saadakseni tätä palvelua.

Yllätyin kuinka vähän palveluita minun on mahdollista saada kaupungin puolelta. Tokihan henkilökohtaisen avustajan kanssa voi tehdä todella paljon asioita, mutta jotenkin tuntuu hassulta. Enhän tiedä millaisia palveluja tarvitsen sitten kun pääsen työelämään. Jos pääsen koskaan työelämään, sitäkään ei koskaan tiedä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kuulumisia

Mua aina inhottaa muiden blogeissa miljoonat pahoittelut postaustauoista. Usein varsinkin kesällä ihmiset on lomalla ja muutenkin koneella ollaan vähemmän. Tällöin myös sometaukoa tulee. Kuten näköjään minullekin. Vaikka yritän itse lukea blogeja, en kuitenkaan muista itse aina kirjoittaa. Nyt kun taas pitkästä aikaa avasin luonnokset, aloin miettimään mistä tällä kertaa haluan kirjoittaa. Harvemmin sitä kerron mitään hömppää, vaan yleensä asiat liittyy tarkemmin aivovammaan tai elämään aivovamman kanssa. Nyt ehkä voisi olla jotain kuulumisten tapaista vuorossa.

Olen viettänyt paljon aikaa Helsingissä Taika-koirani kanssa. Välillä tietysti on ollut pakko käydä kotona kääntymässä kukkia kastelemassa ja varsinkin nyt, kun kotikuntoutus jatkuu työntekijän loman jälkeen. Muuten olenkin ollut pääkaupungin ihmeitä katselemassa enemmänkin.


Taikalla on täällä osan ajasta seurana kaksi rescue-koiraa, joiden kanssa Taika tulee ihanasti toimeen. On ollut kivaa seurata leikkejä ja toisaalta huomata kuinka erilaisia toiset koirat ovat. Taika ei pahemmin sylissä viihdy, kun taas nämä toiset koirat siitä tykkäävät. Haaveissa minulla onkin toinen koira tai edes kissa ja olen todennut että kyllä varmaan kahden koiran kanssa selviää, kun selviän välillä kolmenkin kanssa! Minua muuten kannattaa seurata Instagramissa, josta löydyn nimimerkillä @nenne.k ⬅️ Sinne tulee lisäiltyä videoita storien puolelle ja näkee asioita, joita en blogiin välttämättä lisää.


Helsingissä on tullut pyorittyä ja nähtyä erilaisia paikkoja. Jossain aiemmassa postauksessa varmaan mainitsin jo Linnanmäen, mutta sen lisäksi on tullut käytyä Hernesaaren rannassa kuuntelemassa Happoradiota, Kauppatorilla uudestaan syömässä kreppejä, käytyä monella eri uimarannalla (okei, ollaan oltu myös Vantaan ja Nurmijärven puolella uimassa) ja tietenkin käveltyä koiran kanssa lähialueilla. Eräänä iltana sain päähäni kävellä varmaan 12 kilometrin lenkin. Silloin tosin ei ollut näin kuumia kelejä. Pyörähdettiin isommalla porukalla Särkänniemessä, katseltiin kun Trumpin lentokone saapui ja on muutenkin nähty ihmisiä.


Helsingissä ollessa on kyllä mennyt rytmit aivan sekaisin. Tosin nukun kyllä paljon vähemmillä lääkkeillä kuin pitkään aikaan, mutta kyllä sen huomaa etten todellakaan jaksa nousta ilman syytä ennen kuin kello lähentelee yhtä tai kahta. On ollut ihanaa nukahtaa, kun ei tarvitse stressata aamulla heräämisestä. Myös syömisestä ovat menneet vähän niin ja näin. Ihan liikaa on tullut syötyä ulkona ja liian vähän kasviksia. Myös varsinkin irttarit ja jäätelö ovat menneet tehokkaasti alas.


Huomasin heti mitä tapahtuu herkkuhimolle kun alkaa liikkua taas. Pari viimeistä päivää ovat menneet ilman pahaa mieltä jäätelöaltaan ohittamisesta. Liikunta ja terveelliset ruokailitoruokailut usein menee käsi kädessä ja huomaan sen pätevän itseenikin. Yksi päivä ajattelin katsella syksylle taas jotain jumppaa, mutta enpäs ole muistanut koko asiaa taaskaan. Ehkä pitäisi muistaa edes katsella tarjontaa. Ainakin parhaat ajankohdat jumpille ovat minulla alkuillasta, joten valinnanvaraa ei liikaa ole. Toisaalta käyn myös pelaamassa jalkapalloa ja salibandyä ja näin kesällä on ollut myös lentopalloa, joka saattaa myös saada jatkoa talvikaudelle. Kovin täydeksi ei kalenteria voi laittaa, mutta onhan se liikunta hyväksi.

Huonoja päiviä tähän kesään on mahtunut, mutta onneksi määrä ei ole suuri. Usein huonot päivät ovat liittyneet joko huonosti nukuttuun yöhön tai sitten on tapahtunut ihan jotain, joka mielialan on vienyt alas. Yllättävän hyvin olen kuitenkin selvinnyt siitä, kun psykoterapia on ollut kesätauolla, eikä ole ollut säännöllistä kontaktia mihinkään hoitotahoon.


Kovin nopeasti tämä kesä on tuntunut menevän. Elokuussa minulla jatkuu harjoittelut, joten loma käy jo vähiin. Onneksi tuli varattua äkkilähtö Kyprokselle, joten pääsee vielä kunnon lomafiilikseen ennen opiskelujen jatkoa.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kun lääkäri ei soitakaan

Samana päivänä, kun oli neurologin soittoaika, olisi pitänyt olla myös plastiikkakirurgin soittoaika. Ei kuulunut soittoa koko päivän aikana. Koska luen omia potilaskertomuksia omakannasta, huomasin ettei sille päivälle ole kirjoitettu mitään plastiikkakirurgian puolelta. Tiedän kyllä, että plastiikkakirurgian puolella ei ole riittävästi lääkäreitä ja tälläkin lääkärillä on ollut täysi päivä jo valmiiksi, mutta olisin silti halunnut kuulla edes jotain.

Eihän sen soittajan olisi tarvinnut olla sen lääkärin. Olisin ollut iloinen jo sairaanhoitajan ilmoituksesta, ettei lääkäri ehtinyt soittaa ja tieto siitä, milloin lääkäri seuraavan kerran on paikalla. Vihaan odottamista ja tällainen koko kesän odottaminen syö sisältä. Jo kerran posti on hukannut kirjeen, jossa oli toimintaterapian aika, joten en voi luottaa kirjeen saapumiseen. Aina kirjeet eivät edes tule kovin pitkällä aikavälillä. Kerran sain perjantaina kirjeen ja aika oli muistaakseni tiistaina. Siinä ei välttämättä ehdi perua sovittuja menoja.

Syy siihen miksi olisin aikaa halunnut kirurgian poliklinikalle on se, että jo aiemmin hoidetut arvet ovat alkaneet uudestaan keloidisoitua, eli arpikudos on alkanut taas kasvamaan puukotushaavoissa. Olenkin joutunut ottamaan käyttöön silikoniteipin, Mepitacin.


Teippi sinänsä hoitaa arpea, mutta yleensä teipin poistamisen jälkeen arpi hetken päästä alkaa kovettua ja alkaa taas kasvaa. Kortisonipistokset hoitavat arpia tehokkaammin, mutta toisinaan liiankin hyvin. Liiallinen kortisoni surkastuttaa myös tervettä kudosta ympärillä, minkä takia sitä ei haluta liikaa käyttää. Minullakin näitä on ja tuossa ylemmässä kuvassa näkyykin miten iho on surkastunut alemman teipin vierestä.

Huvittavaa koko tilanteessa on se, että odotan myös lääkärin soittoaikaa myös psykiatrian puolelta. Kävin tapaamassa uutta psykiatria ja kun sain lausunnon kotiin, huomasin siinä virheitä. Minulle on myönnetty psykoterapiaa 120 kertaa vuodessa 60 minuutin ajan. Sen sijaan lausunnossa luki 80 kertaa ja 45 minuuttia. Pieniä asioita, mutta aika oleellisia terapian kannalta. Olen jo kerran soittanut psykiatrian poliklinikan toimistoon ja kertonut virheestä. Ei kuulunut soittoa.

Tänään juttelin puhelimessa tästäkin aiheesta psykiatrian toimintaterapeutin kanssa ja hän lupasi laittaa asiasta uudestaan viestiä lääkärille. Monesti tuntuu siltä, etten vain jaksaisi hoitaa näitä asioita yksin. Tosin parempi sekin, kuin jättää hoitamatta.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Katselmus tavoitteisiin vuodelle 2018

Asetin itselleni tammikuussa muutamia tavoitteita ja nyt kun puolet vuodesta on jo kulunut, on aika katsella mitä kaikkea puolessa vuodessa ehtii tapahtumaan.

"Käydä ulkomailla"
-No joo, periaatteessa. Tammikuussa kävin pikkuserkkuni kanssa laivalla Tallinnassa ja toukokuussa taas aivovammaryhmän kanssa. Tallinna on kuitenkin jo aika tuttu paikka, joten tähän kohtaan sanoisin, että tavoitetta voisi edelleen täydentää. ½ pistettä

"Valmistua terveydenhoitajaksi"
-Ei. Tavoite nyt olikin asetettu ehkä joulukuulle. Koko ajan teen opintoja ja vielä on mahdollisuus valmistua.

"Päästä mukaan Karva-Kaverit toimintaan"
-Tästä olikin jo aiemmin postaus, johon pääset tästä.

"Viettää kokonainen päivä ulkona ottaen aurinkoa ja lukien hyvää kirjaa"
-Ei. En kyllä ymmärrä miksei? Toukokuussa oli niin kauniita päiviä, että ihan hyvin olisi voinut viettää jonkun päivän ulkona. Tähän täytyy kyllä nyt panostaa!

"Käydä koiranäyttelyssä"
-Tämäkin oli jossain vaiheessa vain ilmoittautumista vaille valmis juttu. Sitten sekin vain jäi. Harmittaa. Tosin Taika ei vieläkään ole niin pörröinen, kuin se olisi rodulle suotavaa. Olettamus itsellä on, ettei koira pahemmin menestyisi, joten kai se on syy, miksen ole jaksanut ilmoittautua mihinkään.

"viettää viikonloppu mökillä"
-Hep! Juhannus meni kokonaan mökillä, joten tästä 1 piste.


"Nähdä enemmän kavereita kuin vuonna 2017"
-Tähän on nyt vaikea sanoa mitään. Ei ole ihan kovin hyvä vertailukohta, kun en muista viime vuodesta ihan hirveästi mitään. Ehkä tässä nyt kuitenkin on ollut ainakin puolen pisteen arvoisesti yritystä.

"Päästä eroon painenapista"
-Tästä aiheesta pitäisi oikeastaan kirjoittaa postaus. Vielä se tuolla korvassa heiluu. Aiheesta voi lukea lisää tästä ja tästä.

"Joku juoksuun liittyvä tavoite, mutta onko kyseessä matka vai aika? Tunti juosten? 5km, 10km? No, ainakin käydä juoksemassa"
-Piste täältäkin. Vitosen kävin hölkyttelemässä Taikan kanssa lenkin huhtikuussa, täältä voi lukea lisää. Tietenkin olisi kiva käydä juoksemassa toinenkin lenkki tämän vuoden puolella.

"Viettää paljon aikaa isovanhempien ja kummitytön kanssa"
-Voin rehellisesti sanoa, ettei ole toteutunut. Isovanhempien luona olen sentään käynyt, mutta kummitytön kanssa en pahemmin ole nähnyt.

"Lukea enemmän kirjoja"
-Jonkin verran olen jopa jaksanut lukea. Varsin vähän silti. Sanoisin, että ½ pistettä tästäkin.

"Käydä festareilla"
-Ei. Mutta vielä on kesää jäljellä!

"Ottaa uusi tatuointi"
-Kyllä! Äidin kauhuksi nimenomaan. Itse asiassa minulla on lahjakortti seuraavaankin jo olemassa. 1 piste.


"Uuden liikuntamuodon kokeileminen"
-Vieläkään en tiedä mitä kokeilisin. Mietinnässä on kylläkin monia vaihtoehtoja.

"Käydä Helsingin kasvitieteellisess puutarhassa"
-Kyllä! Kerrankin jokin, mikä tapahtui suunnitelmien mukaisesti. 1 piste.

5,5/15
Loppujen lopuksi aika surullista, kuinka vähän tavoitteista on toteutunut. Tietenkään kovin suurta en odottanut itseltäni, mutta asioiden konkretisoituminen listan avulla saa suunpielet alaspäin. Onneksi tässä on vielä puoli vuotta aikaa saada edes osa tavoitteista täyteen.