perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kun lääkäri ei soitakaan

Samana päivänä, kun oli neurologin soittoaika, olisi pitänyt olla myös plastiikkakirurgin soittoaika. Ei kuulunut soittoa koko päivän aikana. Koska luen omia potilaskertomuksia omakannasta, huomasin ettei sille päivälle ole kirjoitettu mitään plastiikkakirurgian puolelta. Tiedän kyllä, että plastiikkakirurgian puolella ei ole riittävästi lääkäreitä ja tälläkin lääkärillä on ollut täysi päivä jo valmiiksi, mutta olisin silti halunnut kuulla edes jotain.

Eihän sen soittajan olisi tarvinnut olla sen lääkärin. Olisin ollut iloinen jo sairaanhoitajan ilmoituksesta, ettei lääkäri ehtinyt soittaa ja tieto siitä, milloin lääkäri seuraavan kerran on paikalla. Vihaan odottamista ja tällainen koko kesän odottaminen syö sisältä. Jo kerran posti on hukannut kirjeen, jossa oli toimintaterapian aika, joten en voi luottaa kirjeen saapumiseen. Aina kirjeet eivät edes tule kovin pitkällä aikavälillä. Kerran sain perjantaina kirjeen ja aika oli muistaakseni tiistaina. Siinä ei välttämättä ehdi perua sovittuja menoja.

Syy siihen miksi olisin aikaa halunnut kirurgian poliklinikalle on se, että jo aiemmin hoidetut arvet ovat alkaneet uudestaan keloidisoitua, eli arpikudos on alkanut taas kasvamaan puukotushaavoissa. Olenkin joutunut ottamaan käyttöön silikoniteipin, Mepitacin.


Teippi sinänsä hoitaa arpea, mutta yleensä teipin poistamisen jälkeen arpi hetken päästä alkaa kovettua ja alkaa taas kasvaa. Kortisonipistokset hoitavat arpia tehokkaammin, mutta toisinaan liiankin hyvin. Liiallinen kortisoni surkastuttaa myös tervettä kudosta ympärillä, minkä takia sitä ei haluta liikaa käyttää. Minullakin näitä on ja tuossa ylemmässä kuvassa näkyykin miten iho on surkastunut alemman teipin vierestä.

Huvittavaa koko tilanteessa on se, että odotan myös lääkärin soittoaikaa myös psykiatrian puolelta. Kävin tapaamassa uutta psykiatria ja kun sain lausunnon kotiin, huomasin siinä virheitä. Minulle on myönnetty psykoterapiaa 120 kertaa vuodessa 60 minuutin ajan. Sen sijaan lausunnossa luki 80 kertaa ja 45 minuuttia. Pieniä asioita, mutta aika oleellisia terapian kannalta. Olen jo kerran soittanut psykiatrian poliklinikan toimistoon ja kertonut virheestä. Ei kuulunut soittoa.

Tänään juttelin puhelimessa tästäkin aiheesta psykiatrian toimintaterapeutin kanssa ja hän lupasi laittaa asiasta uudestaan viestiä lääkärille. Monesti tuntuu siltä, etten vain jaksaisi hoitaa näitä asioita yksin. Tosin parempi sekin, kuin jättää hoitamatta.

2 kommenttia:

  1. Hei, minulla on myös ollut jo yli vuosi ongelmia arpikudoksen kanssa, joka tuli vuoden 2017 toukokuussa sattuneesta tapaturmasta. Lääkäreitä eivät paljoa ole nämä ruhjeet kiinnostaneet, vaan tärkeintä on ollut nyrjähtäneen selkärangan kuntoutus. Nyt selkä on jo OK, mutta pehmytkudoksessa olevat arvet vielä parantumatta. Ilmeisesti näissä kestää, kun ruhjeet kudoksissa ovat olleet syviä.

    Sinulla on kyllä ollut hurja tapahtuma elämässäsi. Hienoa, että jaat selviytymistarinasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä haavat eivät ole olleet pelkästään puoli senttiä syviä, mutta minulla onkin ilmeisen voimakas arpikudoksen liikakasvu riesana.

      Toivon todella, ettei kokemukseni ole turha. Ehkä blogista joku saa vertaistukea ja toivoa elämään.

      Poista