Taas sossulla

Parin viikon sisällä kävin sekä palaverissa kotikuntoutuksesta että aikuissosiaalityöntekijällä. Alun perin oli tarkoitus yhdistää sosiaalityöntekijän tapaaminen ensin mainittuun palaveriin, mutta se jäi sopimatta, kun kotikuntoutus jäi omalle kesälomalleen.

Tähän mennessä kotikuntoutus on ollut minulla kerran viikossa, mutta olen jo pitkään tiennyt ettei se riitä minulle. Sen lisäksi jo aiemmin ilmennyt avoero verottaa, kun nyt minun pitääkin hoitaa omaa taloutta yksin. Vaikka pidän siisteydestä, en jaksa aivovamman takia aina ylläpitää haluamaani siisteyden tasoa. Siinä suhteessa avopuoliso on ollut varsin hyödyllinen, kun on ollut toinen jakamassa kotitöitä.

Olikin selkeää sekä tälle arjen tukihenkilölle, että sosiaalityöntekijälle, että tuen tarpeeni kasvaa. Tästä lähin kotikuntoutus onkin kaksi kertaa viikossa, mikäli siis omat voimavarat riittävät siihen. Ei ole itsestäänselvyys, että jaksan harjoittelupäivän jälkeen vielä tehdä jotain kotona, joten voin aina perua arjen tukihenkilön tulon.

Aikuissosiaalityöntekijälle sovittiin tapaaminen samasta syystä, eli tuen tarpeen kasvamisesta. Vaihtoehtoja oli varsin vähän, mitä minä voisin saada. Ainoa mitä voisin mahdollisesti saada aivovamman takia on henkilökohtainen avustaja, jonka pitäisi korvata kotikuntoutus. Henkilökohtainen avustaja olisi kuitenkin pysyvämpi ratkaisu, eikä sitä tarvitsisi hakea puolen välein lisää, kuten kotikuntoutusta. Tykkään kuitenkin arjen tukihenkilöstäni, enkä hänestä haluaisi luopua.

Henkilökohtaisen avustajan hakeminen olisi lisäksi haastavampi prosessi, enkä sitä välttämättä saisi juuri kotikuntoutuksen takia. En jaksa lähteä välttämättä tästäkin asiasta tappelemaan. On turhaa käyttää energiaa asiaan, jonka saaminen on niin epävarmaa.

Periaatteessa minun olisi mahdollista saada korvausta matkustamiseen tai ainakin jotain taksilippuja, mutta pystyn kyllä halutessani käyttämään julkista liikennettä. Ongelma on se, että en vieraassa paikassa välttämättä löydä pysäkkiä tai vaikka nopeasti katsottuna oikeaa junalaituria. Jos minulla on riittävästi aikaa, eikä ole kiirettä niin varmaan jossain vaiheessa pääsyn oikeaan paikkaan. Joten en usko olevani tarpeeksi vammainen saadakseni tätä palvelua.

Yllätyin kuinka vähän palveluita minun on mahdollista saada kaupungin puolelta. Tokihan henkilökohtaisen avustajan kanssa voi tehdä todella paljon asioita, mutta jotenkin tuntuu hassulta. Enhän tiedä millaisia palveluja tarvitsen sitten kun pääsen työelämään. Jos pääsen koskaan työelämään, sitäkään ei koskaan tiedä.