Otan kahdet hanskat mukaan. Tai sitten en ota ollenkaan. Nyt kun ulkona on ollut enemmänkin pakkasta niin hanskat ovat erittäin mukavat. Mutta näitä kertoja on jo tullut, kun ne unohtuu. Tänään otinkin sitten kahdet hanskat kun lähdin jumppaan, vaikka yhdet olivat jo taskussa odottamassa.
Kirjoitusvirheet. Oikeasti köytän korjaavaa teksintsyöttöä, mutta annetaan olla tänän kappaleen verrabm. Virheitä tulee sekä kynällä, että nälpäismidyäklä kirjoittaesda. Osasin kirjoittaa ihan virheettömästi ennen. Nyt vaan kirjoitan ja tavuja jää välistä, sekoitan kirjaimia keskenään ja unohdan pilkut. Yritän aina kirjoittaa biadetes, vaikka se on diabetes. Hupaisaa ehkä muille, mutta itseäbi ärsyttää.
Nenäliinat pyykkien joukossa. Tosin nenäliinoja unohtelin ennenkin taskuihin, mutta nyt se on vain pahentunut. Pieniä ja niin ärsyttäviä asioita.
Puheen jumiutuminen. Koulussa yksi päivä selitin jotain ruokatunnilla ja jäin jumittamaan siis-sanaan. Sanoin sen varmaan 15 kertaa peräkkäin. Unohdin mitä olin sanomassa. Annoin varmaan hyvän ensivaikutelman uusille luokkalaisille, mutta tosin olin esittäytymiskierroksella jo kertonut aivovammasta, joten ehkä he ymmärsivät. Toivottavasti ainakin.
Kukkien tappaminen. Olen ollut kaikkien mielestä oikea viherpeukalo, mutta nyt jotenkin kaikki kukkani kuolevat. Ostettiin jo pitkään himoitsemani peikonlehden ja toivon, että se edes kukoistaa. Onneksi se ei ollut kallis, joten isoa tappiota siitä ei tule. Mummilta saamani tomaatit unohdin kesällä useasti kastella ja jos niistä tomaatteja tuli, ne unohtuivat sinne roikkumaan ja muuttuivat rusinoiksi. Onneksi mummi ei tätä lue, hän saisi sätkyn.
Onhan aivan itsestään selviä asioita, jotka joka päivä näkyvät. Syön lääkkeitä kolme kertaa päivässä, nukun varsin monta tuntia enemmän kuin ennen puukotusta, väsyn helpommin... On ollut kuitenkin ihanaa huomata, että läheiset jaksavat minua, vaikka olenkin erilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti