Niin, pitäisikö sitä joskus yrittää ajatella positiivisemmin? Tosin ne, jotka ovat koskaan kokeneet masennusta, tietävät, ettei se ole niin helppoa. Positiivisuus varmasti kantaisi pidemmälle, mutta jos siihen positiivisuuteen ei vain itsekään jaksa uskoa?
Väsymys on tullut elämääni niin, että on jo vaikeaa muistaa, miltä tuntuu olla pirteä koko päivän. En ole yksin väsymyksen kanssa, sillä kyllähän on muitakin, jotka ovat väsyneitä. Minulla sentään on mahdollisuus nukkua, toisin kuin vaikka koliikkivauvojen äideillä. Nämä äidit joutuvat uhraamaan varsin paljon, jotta lapsellaan olisi hyvä olla. Minä vain valitan väsymyksestä, eikä minulla ole hoidettavana kuin yksi koira, joka jaksaa kiltisti odottaa ulos pääsyä vaikka 9 tuntia.
Toinen asia, mitä usein mietin, että valitanko liikaa aivovammasta? Minähän olen kuitenkin hengissä ja voin tehdä paljon asioita. Voin ihan itse kävellä, tehdä ruokaa, jopa opiskella ja käydä töissä. En ehkä samalla tavalla kuin ennen, mutta olenpahan hengissä. Oliko oma henkeni niin arvokas, että jaksan valittaa "pikku asiasta", kun jotkut toiset menettää pahoinpitelyn seurauksena omia läheisiään?
Muillakin voi olla huono muisti. Tätä saan kuulla jatkuvasti. Minä olen ollut todella hyvä oppija ja olen helposti muistanut tarvittavia ja ei niin tarvittavia asioita. Neuropsykologisissa testeissä suoriutuin aivovammasta huolimatta todella hyvin. Minun kohdallani muutos oli raju. Olen tällä hetkellä ehkä sellaisella "normaalilla" tasolla. Sehän on varsin hyvä oikeasti, mutta en silti ole tyytyväinen tilanteeseen.
Minulla on perhe, kavereita, opiskelupaikka, koti, auto ja koira. Saan varmasti töitä, jos vain jaksaisin. Raha-asioista ei tarvitse huolehtia. Asiat ovat kuitenkin varsin hyvin. Silti minusta tuntuu pahalta. Ajattelen sitä, miten minut on häväisty. Kunniakkaalla naisella ei ole exän jättämiä henkisiä ja fyysisiä arpia.
Mulla tulee tästä sun kirjotuksesta mieleen lause, jonka vasta luin ja joka on mulle ollu hyvin silmiä aukaiseva ja mieltä avartava: Traumat ei poista älyä vaan estää sen käyttöä. Mun kohalla on tismalleen näin. Traumat vie niin paljon energiaa minusta, että älyn käyttöön ei jää niin paljon kuin haluaisin. Uskon, että ajan kanssa tilanne muuttuu ja pystyn käyttämään taas älykkyyttäni paljon paremmin. Sun kohalla pitää varmasti myös paikkansa, koska onhan sun kokemus tosi iso trauma, joka jo henkisesti vie paljon ja sitte vielä fyysiset ongelmat päälle. Mun mielestä molemmat saadaan vapaasti valittaa sillon ku siltä tuntuu.
VastaaPoistaOn muuten ihan totta tuo lause. Minua oikeastaan suututtaa, kun minua kutsutaan edelleen älykkääksi. Sitä ehkä olin, mutta nyt ei siltä enää tunnu.
PoistaKiva, että tämä valittaminen on mielestäsi sallittua :)