lauantai 13. tammikuuta 2018

Mies kertoo: millaista on seurustella aivovammaisen kanssa?

Vaikka tosi paljon kerron omasta arjestani, niin tuo miespuoleinen olento on kuitenkin mukana paljon. Toisinaan minulla onkin jaksamista ja joskus oma paha oloni heijastuu meidän kahden välille. Onhan meidän seurustelussa poikkeavia piirteitä "tavallisten" ihmisten seurusteluun, kuten se, että olen ollut koko meidän seurustelun ajan sairaslomalla, käyn terapiassa ja jatkuva väsymykseni.

Mies suostui siihen, että esitän hänelle kysymyksiä aivovammasta. Lisää kysymyksiä kannattaa alkaa miettimään, sillä voisin pian tehdä Q/A-postauksen. Tai voihan tähän postauksen kommentteihin niitä kysymyksiä kerätä!

Mikä on ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, kun sait kuulla aivovammastani?
-Eipä se sana oikein kerro mitään, vähän kuin mikä tahansa diagnoosi. Ei sitä tiennyt, miten se vaikuttaa.

Mitä nyt ajattelet aivovammasta?
-No sun tapauksessa se on aika vakava. Se vaikuttaa niin suuresti sun jokaiseen päivään ja toimintaan. Ja mun päivään ja toimintaan. On siinä työstämistä ja mukautumista. Mäkin joudun muistamaan asian.


Miten sinun perheesi reagoi tietoon aivovammasta?
-Itse puukotuksesta olivat kauhistuneita. Aivovamma sanana ei kertonut paljoa mitään. Aiheena se on laaja ja aihe pitää avata, jotta toinen voisi sitä ymmärtää.

Miten aivovamma sinulle näkyy?
-Sun käytös, elintavat, arkirutiinit. Melkein kaikessa se näkyy. Nukkuminen poikkeaa eniten. Toki päivät ja hetket vaihtelevat. On helpompia päiviä ja sitten niitä vaikeampia.

Mitkä ovat aivovamman huonoimmat puolet?
-Varmaan se unen tarve. Se vaikuttaa niin paljon päivärytmiin.

Miten me eroamme "normaaleista" pareista?
-Menot pitää suunnitella etukäteen ja on vaikea olla yötä missään (koska en saa nukkua rauhassa, herään meteliin ja unen tarve ei täyty -> olen hyvin väsynyt ja vihainen).

Onko aivovamma muuttanut sinun ajatuksia väkivallasta?
-Ei oikeastaan. Lähtökohtaisesti väkivalta ei ole missään tilanteessa ratkaisu. Itsepuolustus on asia erikseen.

Pitäisikö aivovammoista puhua enemmän?
-Se on yksi monista asioista, joista pitäisi puhua. Kaikista sairauksista ja vammoista pitää tuoda tietoa enemmän. Ei se aivan tuntematon aihe ole ja jokainen varmasti tietää siitä jotain. Aivovamma voi vaikuttaa niin monella eri alueella, vaikka hienomotoriikan tai muistin alueella. Onhan siitä ollut puhetta, kuten kun joku putosi hevosen selästä (Saara Auvinen).

Onko sinulla vinkkejä aivovammaisen kanssa seurusteluun?
-Pitää elää siinä missä muutkin, jokaisessa parisuhteessa on omat juttunsa ja aivovamma tuo oman haasteensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti