Koulu ihan toden totta alkoi ja olen viihtynyt todella hyvin! Meidän kampus muutti tuossa vähän aikaa sitten, mutta vasta nyt olen päässyt käymään uudessa rakennuksessa. On ollut mukavaa käydä koulua, kun ei tarvitse miettiä sisäilmaongelmia tai laitteiden toimimattomuutta.
Minulla alkoi neuvolatyöhön liittyvä teoria ja aihe on hyvin mielenkiintoinen, ainakin minulle. Raskauteen, synnytykseen ja pieniin lapsiin olen kokenut mielenkiintoa jo pitkään, varmaan jo ala-asteelta asti. On mielenkiintoista opiskella aihetta, joka kiinnostaa. Tietenkin olen jo jonkin verran perehtynyt aiheeseen ennestään.
Aloitin tässä samalla käymään kaksi kertaa viikossa pelaamassa salibandyä. Vaikka taidot onkin ruosteessa ja pallon käsittelyssä voisi olla parempikin, niin on ollut todella kivaa pelata pitkästä aikaa. Pelasin koulun vuoroilla höntsää aina puukotukseen asti, mutta sen jälkeen jo fyysinen kunto ja käden lasta estivät pelaamisen. Kun syksyllä taas koulu jatkui niin en enää jaksanut käydä pelaamassa.
Muutenkin olen alkanut löytämään itseäni taas. Se sama vanha ihminen alkaa löytymään aivovamman ja masennuksen alta uudestaan. Vaikka jaksaminen onkin vähäisempää kuin se joskus oli, niin silti koen muutosta. Selviän vähemmillä yöunilla, enkä ole enää kävelevä zombi. Tietenkin edelleen nukkuisin sen vähintään 12 tuntia, mutta kesken herääminen ei enää vie kykyä tehdä asioita.
Muistikin alkaa palailemaan. Vaikka sekään tuskin koskaan palaa entiseksi, niin enää en unohda jokaista asiaa. Muistan jopa avainlukukortista numerosarja ilman, että joudun tarkistamaan sitä numeron välein.
Jossain vaiheessa pelkäsin, ettei minusta enää ikinä tule normaalia. Ehkä se on ollut turhankin iso toive, mutta taidan pitkästä aikaa uskoa, että minusta tulee normaalimpi kuin uskoin. Se tuntuu itse asiassa ihan hyvältä. Kyllä se varmaan riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti