Ne kaksi lausuntoa, jotka muuttivat kaiken

Ensimmäinen elämän suuntaa muuttava lääkärinlausunto oli neurologin lausunto. Ennen lääkärin tapaamista kävin neuropsykologisissa testeissä. Näissä testeissä oli jo nähtävissä lähimuistin heikkenemistä sekä keskittymisen haastetta ja kielellisen ja visuaalisen päättelyn vaikeutta. Testeihin meni aikaa noin neljä tuntia, joten se todellakin oli kuluttava koe.

Testejä tehdessä tunsin kyllä oloni kuormittuneeksi, mutta en ennen kuin sain tulokset, aivan ymmärtänyt kuinka paljon oli jo muuttunut. Luulin, että testit menivät hyvin. Olinhan aina tottunut pärjäämään ja olemaan hyvä koulussa. En yleensä jättänyt mitään viime tippaan. Nykyisin se on enemmän kuin normaalia.

Neurologin lausunto tuli viikkoa myöhemmin. Tokihan tiesin, että veitsen terä oli lävistänyt kallon luun oikean korvan yläpuolelta, mutta en tajunnut sen merkitystä. Keskivaikea aivovamma sanoi lääkäri. En siinä vaiheessa edes tunnistanut niin paljon oireita, kuin minulla nyt on. Liikaa aikaa Googlen parissa ja tunnistin suurimman osan sopivan itseeni. Vielä tänäkin kesänä huomasin itseeni sopivia oireita, joita en ollut aiemmin huomannut.

Toinen lausunto oli psykiatrilta. Menin vastaanotolle luottavaisin mielin. Olinhan ihan kunnossa. Vastaanotolta lähdin itku kurkussa posttraumaattisen stressireaktion ja sairasloman kanssa. Jouduin perumaan kesätyöni ja olin musertua. Olin kiltti ja tunnollinen ja olisin halunnut oppia uutta kyseisessä työpaikassa. Myöhemmin osoittautui, että tarvitsin sairaslomaa. En vain halunnut uskoa sitä vielä.

Psykiatrin lausunnon jälkeen yritin nähdä asiassa positiivisia puolia. Olin ollut jo kaksi kuukautta sairaslomalla käden ja kallon luiden murtumien takia. Seuraavana oli täysin vapaa kesä, ilman mitään menoja tai töitä. Ensimmäinen vapaa kesä moniin vuosiin. Saisin viettää niin paljon aikaa ystävien kanssa kuin vain haluaisin. Unohdin, etteivät kaikki kaverini todellakaan olleet lomalla.

Tuli yksinäisyys ja pian olin jo pohjalla.