Viikko töissä

Töissä käyminen aivovamman kanssa on toisinaan varsin mielenkiintoista. Viime kesän ajan olin sairaanhoitajavastaanotossa kesälomasijaisena ja nyt sijaistin syysloman. Töihin palaaminen jännitti enemmän kuin osasin olettaa, olihan tässä yli kuukausi aikaa välissä. Mukava oli kuitenkin palata tuttuun paikkaan ja löytää omat nimikoidut työvaatteet tutusta kaapista ja kesän aikainen pukukaappikin oli tyhjä. Tietenkin tässä välissä oli jo tullut uusia juttuja, mutta pääsääntöisesti kaikki samalla tavalla.

Ehkä isoin miinus töissä käymisessä on se, ettei minulle jää juurikaan vapaa-aikaa töiden jälkeen. Unentarpeeni on huomattavasti normaalia isompi, optimi on noin 12-13 tuntia entisen 7,5-8 tunnin sijaan. Tuota 12 tuntia en kuitenkaan ehdi nukkumaan, vaikka sänkyyn menenkin jo illalla kahdeksan aikaan. Unihäiriö kuitenkin iskee, sillä en välttämättä pysty nukahtamaan musertavasta väsymyksestä huolimatta. Sen lisäksi heräilen yöllä, varsinkin silloin kun avopuolisoni tulee nukkumaan, mutta myös aamuyöstä. Aamuisin herääminen on vaikeaa ja sänkyyn jääminen houkuttaa. Töissä on myös vaikeampi keskittyä väsymyksen takia.

Aivovamma näkyy töissä myös muistin huonontumisena. En todellakaan muista asiakkaiden nimiä, vaan korkeintaan syyn, miksi he tulevat minun vastaanotolleni. Jos sitäkään muistaa. Unohdan välineitä sinne tänne, jätän ovet auki tai unohdan työpuhelimeni työvaatteiden taskuun työpöydän sijaan. Useasti töistä lähtiessäni joudun tekemään lähtöä monta kertaa, koska aina unohdan jotain. Varsinkin valot jäävät päälle.

En pysty keskittymään kahteen asiaan kerrallaan, kuten kirjoittamaan ja kuuntelemaan samaan aikaan asiakasta. Sen vuoksi puheluiden kanssa menee yllättävän paljon aikaa. Jos vastaanotolle tulee lapsiperhe, en erota lapsia toisistaan. En pysty laskemaan asiakkaan ikää henkilötunnuksesta.

Työssäni helpottavaa on säännöllisyys, sillä terveysasema on auki vain 8-16 välisenä aikana. Ilman säännöllistä rytmiä en pystyisi minkään tasoiseen työskentelyyn. Lisäksi on helppoa olla vain viikko töissä. Auttaa kummasti jaksamaan, kun tietää ettei tarvitse tehdä tätä seuraavaa puolta vuotta. En jaksaisi sitä, en vaikka kuinka yritän. Jo viime kesän kolme kuukautta oli aivan liikaa, vaikka sinnikkäästi töissä olin loppuun asti. En ehkä vieläkään ole toipunut kesätöistä, mikä ei ole ollenkaan minulle tyypillistä.

Tässä työpaikassa on ollut ihanaa olla mahtavan työporukan ansioista. Jos joskus olen oikeasti työkuntoinen, niin tänne olisi ihana palata.