Psykiatri nro 4

Sain yhtenä iltana puhelun puoli kahdeksan aikaan illalla sairaalalta. Psykiatrian puolelta joku lääkäri soitti ja kertoi, että heille on tullut uusi lääkäri, joka aloitti seuraavana päivänä. Minulta kysyttiin, että haluaisinko tulla asiakkaaksi tälle uudelle psykiatrille. Noh, mikäs siinä. Kyseinen päivä oli jo varsin täynnä, mutta onhan niitä täysiä päiviä ennenkin ollut.

Uuden psykiatrin aika oli yhdeltä ja vastaanotolta kävelin ulos 14.10. 70 minuuttia puhuin kaikesta mahdollisesta. Ajasta ennen puukotusta, puukotuksesta ja elämästä sen jälkeen. Olihan siinä asiaa. Kuitenkin tässä on ollut välissä kolme psykiatria sekä koko neurologian puoli myös hoidossa mukana.

Pohdimme pitkään psykoterapian tilannetta. Olen käynyt syyskuusta 2016 asti psykoterapiassa kolme kertaa viikossa. Ensimmäisen vuoden sain harkinnanvaraisen terapian, eli maksoin yhden kerran viikosta kokonaan itse ja muista omavastuun. Myöhemmin nämä summat sain Valtionkonttorilta takaisin. Nyt 1,5 vuotta olen ollut vaativalla lääkinnällisellä kuntoutuksella, jolloin en joudu maksamaan omavastuuta ollenkaan. Tämä 2,5 vuoden tiivis psykoterapia vie omalla tavallaan mehut. Tiedän, että olisi asioista, mitkä pitäisi käsitellä, mutta en halua puhua niistä. En vain jaksa.

Niin kauan kun olen psykoterapiassa näin tiiviisti, minulla ei aloiteta neuropsykologista kuntoutusta, joka olisi aivovamman vuoksi hyvin oleellista. Uusi psykiatri hieman hämmentyi, kun kerroin etten näitä voi päällekkäin saada, sillä se olisi ilmeisesti liian kuormittavaa. Kuitenkin haluaisin kokeilla neuropsykologista kuntoutusta, mutta eipä sitä jaksaisi tähän päälle. Voi olla, että psykoterapiaa vähennettäisiin, mutta lopulliseen tulokseen emme päässeet.

Muistin puhua siitä, että minulle joku jossain mainitsi Kelan hoitotuen, johon olisin periaatteessa oikeutettu. Kukaan ei vain ole maininnut tällaistakaan tukea tai sen olemassa oloa. Usein harmittaa, kun olisi periaatteessa oikeutettu joihinkin asioihin, mutta niitä ei osaa hakea, kun ei tiedä kaikkea. Tätä varten tarvitaan lääkärin C-lausunto, jonka psykiatri kirjoittaa.

No, millainen fiilis jäi psykiatrista? Hyvä. Erittäin hyvä edelliseen verrattuna. Hän kuunteli, teki muistiinpanoja, tarkensi ja oli selkeästi kiinnostunut. Hän pahoitteli, ettei ollut pystynyt perehtymään enempää minun asioihini ja lisäksi uusi potilastietojärjestelmä hankaloitti hänen työtään. Silti vastaanotolta oli helpottavaa lähteä kotiin, kun ei tarvitse pelolla seurata OmaKantaa ja miettiä, mitä siellä on minusta väärin kirjoitettu.