perjantai 2. maaliskuuta 2018

Leikkauksesta toipuminen

Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Tokihan asiaa helpotti se, etten ollut nukutuksessa ja pieni operaatio. Leikkauspäivänä otin särkylääkkeitä, mutta muuten olen pärjännyt ilman mitään kipulääkkeitä. Käsi tietenkin kipuilee, jos sitä käyttää kovasti, mutta muuten olo on varsin hyvä.

Molemmille leikkausalueille oli laitettu painesidokset, jotka jouduin ottamaan etuajassa pois. Aiemmin leikkauksien jälkeen olen saanut kuulla, etä minulla on herkkä iho. Itse en ole sitä huomannut tavallisessa elämässä, mutta leikkausten jälkeen on ollut nähtävissä leikkausliinojen jälkeen voimakasta kutinaa ja punoitusta. Myös nyt käytössä olleet painesidokset aiheuttivat kutinaa ja punoitusta. Tiedän, etten olisi saanut ottaa sidoksia pois, mutta en vain kestänyt enää sitä kutinaa.

Mahan alueelle tehty rasvaimu jätti jälkeensä turvonneen mahan ja kauniit mustelmat. Eli ei siis ainakaan mitään kesäkuntoa 2018. Mahan alue on ollut hieman arka ja olen yrittänyt välttää painetta alueelle. Sen vuoksi kaikki kumartelu näyttää hassulle, kun yritän varoa mahaa.


Kuvassa hyvin näkee millainen punoitus oli. Tosin luonnossa punoitus oli paljon kirkkaamman punaista, joten asiasta on syytä mainita kontrollissa. Kaikki punoitus ei ollut laskenut edes torstaihin mennessä, vaikka keskiviikkona päivällä olin ottanut sidokset pois. Virallisesti en ole millekään allerginen, mutta ehkä tämä nyt on oikeaa allergiaa.

Instagramin puolelle tulee lisättyä enemmänkin videoita My Storiesin puolelle, joten kannattaa ottaa seurantaan mun ig-tili nenne.k ! Sinne tulee muutenkin höpöteltyä päivittäisiä kuulumisia enemmän.

Toipumisessa on ihanaa ollut tuo rakas avopuoliso, joka osaa huomioida minua. On kiva olla toipilaana, kun hän huolehtii asioista. Toki kaikkea hänkään ei voi tehdä, mutta ei ainakaan tarvitse yksin huolehtia kodista ja koirasta.

4 kommenttia:

  1. Mitä sinulle siis tehtiin tässä operaatiossa? Ymmärsin ja en ymmärtänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis vatsasta imettiin rasvaa, joka laitettiin kämmenselän arven alle. Tuo kämmenselän arpi on käännyt kiinni jänteisiin, joten tarkoitus oli sen irroittaminen. Se, miten se pelkällä rasvalla irtoaa, jäi minulle vähän kysymysmerkiksi 🙄😂

      Poista
  2. Jotain tuollaista ajattelin, mutta en silti tiennyt että sellaista tehdään. Tai ettei siihen esimerkiksi ole mitään keinotekoista ainetta, vaan se rasva siirretään sinusta toiseen paikkaan.

    Toivottavasti paranee. Tai jos huumorilla, niin toivottavasti vaatii vielä toisen kerran, niin ottavat rasvaa toiseltakin puolelta vatsaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai jos ottaisivat vaikka enemmän kuin 14 milliä 😂😂 kaikista parastahan se on, kun on omaa kudosta. Vieraita aineita keho voi hylkiä, mutta ei omaa kudosta.

      Poista