Sairaanhoitajasta terveydenhoitajaksi

Olin kuulemma jo hyvin pienenä sanonut äidilleni, että minusta tulee isona hoitaja, mutta ei samanlainen kuin äidistä. Äitini siis työskentelee kehitysvammaisten asumisyksikössä. Minulla ei ole tästä keskustelusta mitään mielikuvaa. En muista, että minulla olisi ollut selkää mielikuvaa tulevaisuuden haaveammatista. En peruskoulun aikaan vielä tiennyt, mitä haluan isona tehdä, joten menin lukioon. Olin ehtinyt käydä lukiota noin puoli vuotta, kunnes keksin, mitä haluan opiskella isona. Minusta tulisi sairaanhoitaja.

Tätini on sairaanhoitaja, kummitätini röntgenhoidon opettaja ja lähihoitajia suvussa on enemmänkin. Ei siis ollut mikään uusi asia meidän suvussa. Hain kyllä myös lukemaan maantiedettä ja ympäristötietoa Joensuun yliopistoon, jonne pääsinkin sisälle täysin lukematta. En kuitenkaan nähnyt sitä omakseni, vaikka maantiedosta olinkin aina pitänyt. En vain nähnyt itseäni opiskelemassa vieraassa kaupungissa 400 kilometrin päässä. Kun tulin hyväksytyksi opiskelemaan sairaanhoitajaksi, tiesin että tässä se on.

Oikeastaan jokaisen harjoitteluni jälkeen tiesin, ettei kyseinen harjoittelupaikka ole minua varten, jos siis siellä pitäisi työskennellä. Olin edelleen hyvä koulussa ja kaikki harjoitteluni sain suoritettua, mutta olo huononi. Ei tämä ollutkaan minua varten. Olin väärässä paikassa.

Sairaanhoitajan koulutukseen kuului myös naistentautien perusopinnot. Kun opettaja puhui aiheesta, tuntui että sytyn. Oli romahduttavaa kuulla, ettei tämä oikeastaan kuulu sairaanhoitajille vaan kätilöille ja terveydenhoitajille. Raskaus ja synnytys oli kiinnostanut minua jo ala-asteella. Tajusin todellakin olevani väärällä linjalla. Hain kätilöksi muutaman kerran jo ennen puukotusta, mutta en päässyt sisälle. Jäin joka kerta hyvin korkealle varasijalle.

Valmistumiseni läheni ja olin tehnyt kaikki mahdolliset tehtävät liittyen naistentauteihin, omalla tavallaan myös opinnäytetyöni. Toiseksi viimeisen harjoitteluni ensimmäisen päivän jälkeen tuli puukotus.

Kaiken muun sain suoritettua, paitsi ne viimeiset harjoittelut. Kun pääsin sairaalasta, hain yhteishaussa vielä viimeisen kerran. Kätilöksi en vieläkään päässyt, mutta yllätyin kun pääsin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Enhän voinut tässä mitään hävitä, olihan sekin parempi kuin olla sairaanhoitajana. Olin kyllästynyt odottamaan vuodeosastoilla potilaiden kuolemaa, halusin olla terveyden parissa. Terveydenhoitajana neuvolassa pääsen myös olemaan naistentautien kanssa tekemisissä ja vaikka itse synnytys jääkin välistä, niin pääsen seuraamaan raskautta ja neuvolaikäistä lasta.

Vaihtoehtona on tietenkin olla myös kouluterveydenhoitajana tai työterveyshuollossa. Sen lisäksi kaikki sairaanhoitajan paikat ovat avoinna. Pidin kovasti kesästäni sairaanhoitajavastaanotossa, joten en sitäkään vaihtoehtoa sulkisi pois. Terveydenhoitajan tutkinto avaa ovia työelämään enemmän kuin vain sairaanhoitajan. Lisäksi aivovamman takia tarvitsen vain yksivuoroisen työajan. Kolmi- tai kaksivuoro ei enää mitenkään onnistu.

Onhan tämä opiskelu raskasta. Tämän tutkinnon (tai siis tutkintojen, sillä saan sekä sairaanhoitajan että terveydenhoitajan paperit) jälkeen en opiskele kyllä mitään, jos minulta kysytään.