Jouduin lähtemään koulusta etuajassa, jotta ehdin tapaamiseen. Olihan se tosi kiva ajoitus saada aika pitkän ja rankan viikon päätteeksi. Muutenkin koulun kanssa on saanut tehdä töitä ihan riittävästi yhdistettynä koko viikon huonosti nukkumiseen.
No jokatapauksessa. Menin sinne odottaen, että toimintaterapia jatkuu sellaisena, kuin se oli edellisenä vuotena. Ei muuten jatkunut. Ensinnäkin minua odotti kaksi toimintaterapeuttia yhden sijaan. Ilmeeni varmaan kertoi riittävästi, sillä he heti alkoivat selittää kyseessä olevan tavallinen järjestely, kun tehdään toimintakykyarviointia. Okei? Ai minusta sellainen tehdään?
 |
| Talvirealismia koiran hankkimisesta haaveileville |
Sitten sain eteeni niitä aivan ihania itsearviointilomakkeita. Ensinnäkin vastausvaihtoehtoja oli ihan liian vähän. Miten minä nyt osaan sanoa, onko minulle tärkeää vai erittäin tärkeää joku asia. Ilmeisesti tärkeää? Entä jos se onkin vähemmän tärkeää ja vastausvaihtoehdot ovat vain niitä tärkeitä tai sitten ei ollenkaan tärkeitä?
Lomakkeen täytön jälkeen oli tehokyselytunnin vuoro, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Minä vain yhä odotin sitä, että kysytään mitä minä haluan tehdä käynnillä. Sitten sainkin eteeni ryhmätapaamisajankohdat, joista puoleen en edes pääse. Seuraava ryhmä alkaisi sillä viikolla kuin harjoitteluni. Eipä sekään siis onnistu.
Hiukan jäi outo tunne koko tapaamisesta. Ihan kuin minun toiveilla ei olisi mitään väliä. Mitä tapahtuu toimintakykyarvioinnin jälkeen? Jatkuuko silloin se minulle tuttu toimintaterapia, jonka tarkoituksena on tehdä minulle mielestä asioita? Saa nähdä. Seuraavaan käyntiin on kuitenkin se kolme viikkoa. Onhan se todella hyödyllistä, kun aikaa käyntien välillä on turhankin paljon. Verrattuna esimerkiksi psykoterapiaan, joka minulla on kolme kertaa viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti