"Pitäiskö sun relaa välillä?"

Kuten sanoin jo Älä lohduta minua -postauksessa, niin saan aika usein erilaisia neuvoja ja ohjeita. Toki useimmat ohjeet tarkoittavat vain hyvää, mutta silti olo on turhautunut. Tämä on kuitenkin minun elämäni, jota yritän elää omalla tavallani.

On totta, että voisin sanoa useammin ei ja keskittyä tarkemmin vain muutamaan asiaan. Kuten olen aiemmin sanonut, opiskelen terveydenhoitajaksi, käyn psykoterapiassa kolme kertaa viikossa, harrastan liikuntaa neljä kertaa viikossa ja sen lisäksi pyöritän arkea yhdessä puolisoni ja koiran kanssa. Onhan tässä aika paljon asioita.

Minä kuitenkin haalin niitä asioita, joista pidän ja jotka ovat välttämättömiä. Ei minua aina huvita käydä terapiassa, mutta se olisi edessä kuitenkin. Samoin on koulun kanssa. En halua pitää koulua yhtään kauempaa tuhansien kilojen painona kaulan ympärillä. Koen helpompana suoriutua nyt edes joten kuten, kuin lykätä asiaa yhtään kauemmaksi.

Terapiakin on sellainen, että tiedän joutuvani käymään siellä useita vuosia. Miksi lykätä sitä, kun se odottaa kuitenkin? Vihaan odottamista ja se entinen minä, ennen puukotusta ja vammautumista, ei olisi ikinä lykännyt välttämättömiä. Vaikka sitä samaa ihmistä tuskin saan takaisin, niin miksi tekisin toisin asioita?

Minulla on oikein hyvä mahdollisuus valmistua tänä vuonna, jonka jälkeen saan vapautettua useita tunteja ja paljon jaksamista miellyttävämpiin asioihin. Silloin voin keskittyä lomailemaan ja paranemiseen. Jos nyt yrittäisin sitä, kokisin vain suurta epäonnistumista ja lomailun sijaan miettisin vain sitä, mitä olisin voinut saada aikaan. En voisi lomailla, kun mietin sitä, että nyt voisin olla valmistunut. Se riippakivi seuraa niin kauan, kunnes saan opinnot valmiiksi.

Kun tunne on vähän sellainen, että olen saanut palkokasvin erääseen ruumiinonteloon, niin pitää muistaa yksi juttu. Aivovamma vaikeuttaa tunteiden säätelyä. Olen jo ennestään ollut temperamenttinen ja nyt se piirre on taas korostunut. Kivaa, eikö?

Kyllä, olisi kiva relata välillä, mutta kun ei se elämä mene aina niin kuin haluaa. Vaikka olen kuinka aivovammainen, niin silti minulla on velvollisuuksia, enkä voi vaan tehdä niitä kivoja asioita. Toki näihin kivoihin asioihin kuuluu esimerkiksi se liikunta. Jos minulla siihen on kerrankin mahdollisuus ja ehkä jopa jaksamista jonkin verran, niin aion sen käyttää.