keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Sanaton viestintä

Toisinaan sitä yllättyy, kuinka pienissä asioissa aivovamma näkyy. On tietenkin niitä isoja asioita, kuten muisti ja unentarve, mutta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota sanattomaan viestintään. Sisällytän tähän myös äänensävyn ja yleisen puhetyylin.

Syksyllä harjottelussa ollessani monta kertaa jotkin tilanteet jäivät minulle hiukan epäselviksi ja vasta ohjaajan kanssa puhuminen selvensi asiaa. Esimerkiksi meillä oli vastaanotolla nuori, joka halusi puhua asiastaan. Kuuntelimme häntä ohjaajani kanssa ja hänen vastaanottoajan jälkeen ohjaajani sanoi minulle, että huomasinko kuinka tuo nuori suuttui. Ei, minä en huomannut sitä. Toinen esimerkki oli erään perheen kahden jäsenen välinen vuorovaikutus, jonka kuvittelin positiiviseksi, mikä ei niin ollut. Toinen heistä myös puhui päälleni jatkuvasti, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Terveydenhoitajan työssä pitäisi olla niin sanotusti tuntosarvet herkillä. Joskus asiakkaat eivät sano asioita suoraan, vaan he toivovat terveydenhoitajan huomaavan pienistä vihjeistä niitä asioita, mihin pitäisi puuttua. Mielestäni minulla ennen oli ihan normaali kyky lukea ihmisiä, mutta enää en ole niin varma.

Kerran olimme syömässä ruokalassa muutaman luokkalaisen kanssa ja yksi sanoi, että huomaa selkeästi, mitä kukin opiskelee. Meidän kampuksella on monia eri linjoja ja kun itse yritin miettiä kenenkin linjaa, en osannut erotella yhtäkään.


Jopa meidän Taika-koiran lukeminen on haastavaa. Mies saattaa välillä sanoa, että Taika tahtoo jotain, enkä edes tajua sitä. Saatan jäädä jopa seuraamaan koiran puuhia, mutta en pääse samaan johtopäätökseen miehen kanssa. Tuntuu kuin koiran yläpuolella oleva puhekupla olisi aivan tyhjä, en osaa kuvitella yhtään, mitä koiran mielessä on. Onneksi Taika on jo sen verran iso, että sen kanssa on helpompi kommunikoida. Viime kesänä hyvin väsyttävää oli olla pienen pennun kanssa, jota ei ymmärrä yhtään.

Sanattoman viestinnän ymmärtämisen vaikeus ei ole ensimmäisenä mielessä, kun puhun aivovammasta. Joskus jopa unohdan asian. Asiahan ei ole niin tapetilla opiskeluaikana, mutta työelämässä taito olisi ihan hyvä olla. Ehkä taito myös kehittyy, tai ainakin toivon niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti