Omalla sairaalla tavallani nautin, kun minun ei tarvitse tehdä mitään. Tavallisetkin arjen askareet vievät ihan hirveästi voimia. En minä esim ikinä vie roskia meidän taloudessa. Olen ehkä kerran imuroinut tässä puolen vuoden sisällä. Toisaalta minä teen meillä huomattavasti enemmän ruokaa, pesen pyykkiä ja vastaan kauppalistasta. Noh, ilman kauppalistaa en pystyisi käymään kaupassa...
Pitkä sairaslomaa on kyllä ollut minun kohdallani pakollista. Aluksi sairasloma oli jo ajatuksena vastenmielinen, mutta ehkä kaikkeen vain sopeutuu. Nyt kun huomaan paremmin aivovamman oireet, tiedostan tarvitsevani enemmän unta. En pärjää mitenkään normaalilla 8 tunnilla yöunta. Toisinaan meinaan nukahtaa pystyyn jo 10 tunnilla yöunta. Viime yönä nukuin 14,5 tuntia ja olisin voinut aivan hyvin vielä jatkaa unia. Repikää siitä nyt sitten huumoria. Olen niin onnellinen siitä, että joulukuu on edessä ja silloin ei ole montaakaan sovittua tapaamista.
En muista viime kesästä juuri mitään väsymyksen takia. Tiedän kyllä, että suurimman osan ajasta olin töissä, mutta mitään arjen yksityiskohtia en muista. Aika myös menee paljon nopeammin kuin ennen vammautumista. Olenhan aina vähemmän aikaa hereillä, minkä vuoksi päivät kuluvat nopeammin. Tuntuu, että päivät vaan kiitävät ohitseni, enkä pysy itse perässä. Viimeiset 1,5 vuotta ovat kuluneet yhdessä silmänräpäyksessä, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua.
Jonkinlainen katkeruus on jäänyt asumaan mieleeni. Toisen ihmisen vihansieto-ongelman vuoksi elämäni on lopullisesti erilaista, eikä helpotusta ole tiedossa. Tiedän, sopeutuminen vie aikaa. Ehkä jo arpiini olen tottunut, mutta toisaalta ne eivät vaikeuta elämääni kovinkaan paljon. Korkeintaan herättää ihmetystä niissä ihmisissä, jotka eivät tiedä tarinaani. Aivovamma ja masennus näkyvät eri tavalla, mutta joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti