Ensimmäinen oikeudenkäynti oli kesäkuun puolessa välissä. Tätä ennen olin tavannut Rikosuhripäivystyksen työntekijän kanssa muutamia kertoja ja hankkinut hänen kauttaan asianajajan. Rikosuhripäivystyksen tehtävänä on siis auttaa rikoksen uhreja tai sellaisia ihmisiä, joiden läheisille yms on tapahtunut rikos. RIKUn työntekijä toimi myös tukihenkilönäni oikeudenkäynnissä ja hän kertoi oikeusistunnon käytännön asioista.
Asianajajan hankkiminen oli käytännössä minulle pakollista, sillä en ole aikaisemmin ollut mitenkään kiinnostunut aiheesta, enkä tunne ketään, joka olisi ollut oikeudessä joko syytettynä, asianomaisena tai todistajana. Tietenkin oli myös hyötyä siitä, että asianajaja osasi kertoa, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei.
Olin juuri täyttänyt 22 vuotta ja odotin kuin kuuta nousevaa tätä oikeudenkäyntiä. Usein sen ikäisenä tärkein odottamisen asia ei ole ihan näin ikävä. Monta päivää mietin omaa tarinaani ja miten sen kertoisin. Jännitti tietenkin. Tiesin, ettei oikeudenkäynti tule olemaan samanlaista kuin Matlockissa, mutta sen tarkemmin en tiennyt. Ja ei, kenelläkään ei ollut peruukkia eikä kukaan huutanut vastalausetta.
Mukaan oikeudenkäyntiin tuli sisko, äiti ja pari ystävääni. Asianajajani odotti aulassa ja johdatti meidät oikeusistuntosalin lähettyville. Näin exäni vanhemmat jo odottamassa siellä. Olin ottanut mukaani erään exälleni kuuluvan tavaran, jonka aioin palauttaa hänen perheelleen. En pystynyt viemään sitä itse. Laitoin asianajajani tekemään tämän, onneksi hän ei kyseenalaistanut toivettani.
Istunto alkoi aamuyhdeksältä. Olin esittänyt toiveen sermistä, sillä en halunnut nähdä exääni. Menin istumaan omalle puolelleni sermit ja sen jälkeen vanginvartija toi exäni paikalle.
Ensimmäisenä käytiin läpi tapahtumia yleisellä tasolla, kuunneltiin hätäkeskusnauhotteet ja kuunneltiin todistajia. Tässä tapauksessa todistajana toimi ensiavussa työskennellyt lääkäri. Hän sanoi suoraan, että on oikea ihme, että olen elossa. Esittelin arpiani valamiehistölle ja tuomarille osana todisteita. Myös kuvia rikospaikalta katsottiin, eivätkä ne olleet mitään kauniita.
Välissä pidettiin ruokatauko ja sen jälkeen oli meidän puheenvuorot. Kertoessani omaa versiotani tapahtumista kadotin ajantajuni. Puhuin keskeytyksettä lähemmäs tunnin. Viimeisenä oli pahin vaihe, eli jouduin kuuntelemaan exäni version tapahtuneesta. Jo hänen äänensä kuunteleminen teki pahaa. Lopulta meidät kaikki pistettiin ulos istuntosalista ja jäimme odottamaan tuomiota.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme sisään kuulemaan tuomiota. Hänet määrättiin mielentilatutkimukseen, eikä tuloksia ennen anneta tuomiota.
Useamman kuukauden odottelu ei tuonut edelleenkään mitään vastausta. Oloni oli turhautunut. Piti taas odottaa seuraavaa asiaa, eikä odottaminen ole minun vahvuuksiani.
Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan tällaisia asioita. Oliko asianajajan hommaaminen helppoa? Naapurini juuri kertoi, että hänen on ilmeisesti otettava yhteyttä asianajotoimistoon, sillä hän sellaisen itselleen tarvitsisi. Tilanne on toki hieman erilainen. Uskon, että voi olla turhauttavaa, jos on niin että kuukausien odottelun jälkeen ei vieläkään ole lopputulos selvillä.
VastaaPoistaUskon, että on turhauttavaa. Meillä on myös oikeudenkäynti tulossa, kun oikeusapua löydetään. Ikäviä asioita. Toivon kovasti jaksamista sinne. Toivotaan, että tilanne selviää.
VastaaPoista