Taikasta avustajakoira?

Ei varmaan yllätä, että yksin oleminen pelottaa minua? Raaka väkivalta jättää omat jälkensä ja ahdistusta on helpottanut minun kohdallani ainakin jonkun toisen läsnäolo. Pelkoa esiintyy niin kotona kuin ulkona ollessa. Saatoin tarkistaa kotiin tullessani kaikki mahdolliset paikat, ettei missään vain olisi ketään. Mikäli joku oli kanssani kotona, ei pelkoa ollut. Pelkoa kuitenkin esiintyy ulkona ollessa yhä. Joudunhan käymään kotini ulkopuolella useita kertoja viikossa. On psykoterapiaa, toimintaterapiaa, lääkärikäyntejä, kavereiden tapaamista, harrastuksia, hierontaa, kauppareissuja, koulua. Ihan tavallisia asioita ja sitten niitä minun juttujani.

Meidän kotona oli lähes aina koira. Saattoi olla hetkiä, ettei koiraa ollut, mutta aina uusi tuli tilalle. Olin aina tottunut koiran läsnäoloon ja kun perheemme viimeisin koira kuoli, tuntui, että jää ihan yksin. Isä ei vieläkään ole sopeutunut koiran poissaoloon. Toki meillä on aina ollut myös kissoja, mutta onhan kissa ja koira aivan erilaisia keskenään. Kissasta ei ole samalla tavalla seuraa.

Koiramme kuoleman jälkeen aloin haaveilla omasta koirasta. Vanhempieni luona oli koirakirja, jota selailin. Törmäsin japaninpystykorvaan, jota äitini ehdotti. Lähdin selvittämään kuinka paljon sitä rotua löytyy Suomesta. Jotenkin sain silmiini mittelspitzin, joka siis suomeksi tarkoittaa keskikokoista saksanpystykorvaa. Mittelspitz vain kolahti ja kasvattajia oli lähellä. Japaninpystykorvan pentuja ei edes muistaakseni siinä vaiheessa ollut edes tarjolla.

Meni kuitenkin aikaa, että sain oman koiran hankittua. Ensin piti muuttaa sellaiseen asuntoon, johon koiran saa ottaa. Samalla sitten muutimme puolisoni kanssa yhteen, vaikka käytännössä hänen asunnossaaan olin oleillut. Helmikuussa kävimme katsomassa pentuja ja maaliskuussa Taika muutti meille, muuttoa seuraavana päivänä. Kyllä, purin hyvin tehokkaasti muuttolaatikoita edellisenä päivänä :D

Niin sitten meille tuli tuo nokipallero. Tokihan rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vanhemmilleni Taika on muun muassa "Pyörremyrsky". Taika on minun rakas lapseni, ikuinen vauvani. Taikasta kuitenkin kasvoi erittäin kiltti koira, joka oppii mielestäni varsin helposti uusia juttuja.

Ensin ilmoitin koiran Karva-Kaverit testiin, joka meitä odottaa helmikuussa. Karva-Kaverit käyvät erilaisissa tapahtumissa, vanhainkodeissa ja kouluissa vapaaehtoistoiminnassa. Halusin Taikan testiin, jotta voisin mahdollisesti ottaa Taikaa mukaan omiin työpaikkoihini. Kuitenkin tuntui, ettei se ole ainoa, mitä koirastani haluaisin.

Palataanpa alussa puhuttuun pelkoon. Pelkoani on helpottanut ihan hirveästi koiran hankkimisen jälkeen. Edelleen tietenkin yksin liikkuminen ulkona on inhottavaa ja sellaisessa tilanteessa, kun joku ohittaa minut takaapäin, pelästyn. Entä jos minun ei enää ikinä tarvitsisi kävellä yksin?

On eri asia puhua opaskoirasta, avustajakoirasta tai palveluskoirasta. En tarvitse opaskoiraa, minä näen ja osaan liikkua ulkona. Avustajakoiran tarkoitus on taasen auttaa ja tukea omistajaansa kaikissa ympäristöissä. Näin ollen avustajakoira pääsee kaikkialle mukaan omistajansa kanssa, jopa lentokoneeseen. Tähän ehkä haluaisin Taikan kouluttaa. Mutta onko hyöty sen arvoinen?

Avustajakoirien pitää läpäistä luonnetesti, käyttöönottokoe, terveystarkastukset ja osaamisarvio. Koira pitää kastroida tai steriloida, kuvauttaa lonkat ja kyynärpäät ja läpäistä terveystutkimus. Osaanko kouluttaa koirani, jotta se pääsisi  testeistä läpi? Mittelspitzeillä on muutenkin hyvä kuvauttaa nuo samat paikat, joten siitä ei mitään ylimääräisiä kustannuksia tule. Entä jos en jaksa suorittaa koulutusta loppuun asti? Eikö koiran pitänyt olla iloinen asia, eikä stressin tuoja? Entä jos pääsen pelostani eroon, onko kaikki nuo testit ja todistukset sitten ihan turhia? Sopiiko mittelspitz ylipäätään avustajakoiraksi?

Vaikeita asioita. Näitä jään pohtimaan. Onneksi tätäkään ei tarvitse päättää tänään, eikä onneksi vielä huomennakaan.