lauantai 25. marraskuuta 2017

Black Friday

Olin jo etukäteen hieman katsellut mahdollisia tarjouksia Black Fridaysta, mutta en varsinaisesti ajatellut mennä shoppailemaan. Perjantaina oli tarkoitus lähteä tapaamaan kummityttöäni, mutta heillä oli vatsatautia perheessä, joten piti keksiä uusi ohjelma päivälle. Puolisoni oli koko päivän omissa menoissaan, enkä jotenkin halunnut olla koko päivää yksin kotona. Viime vuonna Black Fridayna kävin katselemassa tarjontaa, mutta en muistaakseni ostanut mitään, vaikka hyviä tarjouksia olikin.

Ehdotin parille kaverilleni kiertelyä kaupoissa ja heidän vastauksiaan odotellessa nettishoppailin. Keskiviikkona tai torstaina, en kuollaksenikaan muista kumpana päivänä, yhdet lempifarkuistani hajosivat, joten oikeasti oli tarvetta uusille housuille. Olin eräässä sisustus- ja lemmikkikaupassa ihastunut koiranruuan säilytysastiaan, joten sitäkin piti etsiä.

Toisen kaverini kanssa päädyimme siis suunnittelemaan shoppailukierrosta ja sain mahtavan idean. Lähdetään Ideaparkiin! Käytiin koiran kanssa ulkona, söin ja lähdin hakemaan kaveriani töistä ja lähdimme ajamaan kohti tuota shoppailumestaa.


Emme selvästikään olleet ainoat, ketkä olivat innostuneet shoppailusta, sillä väkeä oli vaikka kuinka paljon liikkeessä. Tein kyllä onnekseni hyviä löytöjä ja ihan tarpeellisia juttuja lähti mukaan. Löysin kahdet farkut, neuleen ja treenitrikoot sekä Finlaysonilta keltaiset Coronna pannulaput. Olin ostanut jo aiemmin samanlaiset keittiöpyyhkeet, joten en kauaa niiden ostamista miettinyt. Nyt ehkä mietityttää Coronnan pöytäliina, mutta sitä ei äkkiseltään tullut netissä vastaan. Ehkä se löytyy joskus kirpparilta?

Käytiin syömässä buffetissa kiinalaisessa. Olen ehkä viimeksi kiinalaista syönyt yli vuosi sitten, joten oli jo aikakin. Muistan joskus teininä ollessani siskontytön kanssa liikenteessä ja hän olisi halunnut kiinalaiseen mennä, mutta en suostunut. Minkä virheen tein silloin! Shoppailun loppupuolella yritettiin etsiä jotain kahvilaa, josta olisi raakakakkuja saanut, mutta siinä vaiheessa oli jo aika väsynyt, joten haettiin ihan vain raakasuklaata kaupasta ennen kotimatkaa.

Useamman tunnin shoppailu kyllä näkyi. Oli sellainen olo, ettei enää vain näe mitään. Kirppareilla käynnit ovat pahempia, sillä jokaisen pöydällä on eri tavarat, eikä ole mitään samanlaisia tuotteita. Kirpparikierrokset ovat kivoja, mutta niiiiiiiin kuormittavia. Sen takia montaa kirppistä ei voikaan kiertää putkeen.

Tänään vielä lähdettiin tuon paremman puoliskon kanssa paikalliseen ostoskeskukseen katselemaan, mitä tarjouksia on vielä jäljellä. Itse en enää mitään löytänyt, mikä nyt ei eilisen jälkeen edes harmittanut. Olipahan päivät. Ehkä huomisen sitten jaksaisi lepäillä harkasta toipuen.


Otettiin Taika mukaan shoppailemaan ja aika monta ihmistä tehtiin iloiseksi tuon meidän pikkuisen palleron avulla. Perustelen koiran mukana raahaamista ihan koulutusmielessä ja kerran kun tuohon ostoskeskukseen koiran saa mukaan ottaa. Taika ei ensimmäisellä kerralla edes suostunut menemään sisälle koko taloon saati sitten kävelemään siellä. Vieläkin Taika hakeutuu kävelemään seinän viereen, mutta sentään kävelee itse. Liukuportaisiin en koiraa saanut menemään, mutta ehkä onkin parempi, ettei sen karvat jää mihinkään kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti