Ajatuksia harkan puolivälissä

Mitä tähänkin nyt sanoisi. Väsyttää. Oli eräs mielenkiintoinen keskustelu menossa koululaisten nukkumisesta ja ilmaisin nukkumaanmenoajan olevan minulla siinä kahdeksan aikaan arkena. Herätys on seitsemältä. Kyseisen henkilön ilme oli huvittava. Kuka nyt oikeesti nukkuu 23-vuotiaana 11 tuntia joka yö?

Eikä tuo määrä itse asiassa edes riitä. Kyllä huomaan, että minun on vaikea keskittyä siihen mitä puhutaan. Kouluterveydenhoitaja joutuu osallistumaan yllättävän moniin palavereihin, joiden aihekin saattaa olla minulle hieman vieras. Siinä sitten paikalla on opettajaa, rehtoria, kuraattoria, erityisopettajaa, nuorisotyöntekijää, yms. Tässäkin koulussa, jossa olen harjoittelussa, on yli 30 opettajaa, enkä tiedä heistä yhtäkään nimeltä. On todellakin vaikea pysyä mukana keskustelussa. Varsinkin kun minun roolini on aina seurata sivusta, eikä itse varsinaisesti osallistua. Kokeilkaa joskus. En haluaisi olla ainoa, joka ei jaksa keskittyä.

Pääosin nuorten kanssa on ihan mukavaa työskennellä, mutta usein yläkoulussa ollaan aika vaikeassa elämänvaiheessa. Ei tietenkään voi aina yleistää, mutta usein murrosikä on hankalaa. Omalla tavallaan nuorten kokema paha olo on varsin lähellä omaa nykyistä tilannetta. Tietenkin myös itse koin murrosiässä ikäviä asioita, joten senkin vuoksi on toisinaan vaikeaa pysyä tilanteen yläpuolella.

Tokihan minun kohdalla asiaa vaikeuttaa oikean roolin oppiminen. Olen kuitenkin suurimman osan ajasta opiskellut sairaanhoitajaksi, enkä terveydenhoitajaksi. Ajattelumallin ja erilaisen näkökulman oppiminen on vielä kesken. Eikä saa unohtaa omaa persoonaa. Olen aina ollut hieman omanlaiseni ja tulen helposti väärinymmärretyksi. Aivovamma vaikeuttaa kommunikointia, joten jo sen vaikutus on ollut ilmeistä. En myöskään nauti arvioinnin alla olemisesta.

Mutta mitä se itse työ kouluterkkarina on? Yllättävän paljon siis niitä palavereja. Kontrolleja painosta ja ryhdistä, normaaleja yläkoulun terveystarkastuksia ja keskusteluja nuorten kanssa erilaisissa ongelmatilanteissa. Mittauksia ja tutkimuksia. Keskusteluja elämäntavoista. Välillä tulee pienissä tapaturmissa olleita, joille annetaan ensiapua. Toisinaan jollakin särkee päätä ja annetaan särkylääkettä. Yksikäään päivä ei ole samanlainen.

Huolissani en ole harkan lävitse pääsemisestä, vaikka tilanne nyt on mitä on omien sairauksien kanssa. Ehkä sen huomaa, ettei tämä ikäluokka ehkä ole sitä, minkä kanssa itse jaksaisin. On vaikea motivoida masentunutta nuorta, kun ei aina itsekään usko omiin sanoihinsa. Enhän minäkään usko, että normaalia elämää on enää mahdollista saavuttaa.