sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Miten saavuttaa onnellisuus?

Hassua, kuinka yksi suosikki bloggaajani Iina Hyttinen poistaa onnellisuudesta, niin päädyn miettimään samaa aihetta. Puuttumatta nyt yksityiskohtiin, niin olen miettinyt mikä tekee minut onnelliseksi. Kuinka paljon onnellisuutta voi varata muiden ihmisten varaan?

Jotkut ihmiset nauttivat elämästään sinkkuna. En lukeudu niihin ihmisiin. Olen onnellisempi silloin, kun saan jakaa elämääni jonkun kanssa. Olen jo kokenut sen, kun parisuhde ei enää ole muuta kuin sisältä syövä riippakivi, enkä enää sellaiseen suostu. Ihminen ei muutu, jos muutos ei lähde omista lähtökohdista. Sen puolesta ei kannata jäädä suhteeseen, jossa ei ole onnellinen. Ainakaan jos minulta kysyy. Parhaimmillaan parisuhde voi saada koko ihmisen hehkumaan. Rakkaus voi muuttua myös itsensä hyväksymiseksi.

Minulle ei ole pitkään jatkuneen koulukiusaamisen jäljiltä pahemmin itseluottamusta. Minulla ei ole tunnetta, että olisin riittävän hyvä sellaisena, kuin olen. Psykoterapia on senkin takia minulle aika pakollista. Terapeuttini jaksaa joka kerta sanoa minulle, että olen tarpeeksi hyvä juuri tällaisena. Niitä sanoja en ole liikaa kuullut elämäni aikana.


Minulla on tietenkin ollut haaveita ja tavoitteita, joiden saavuttaminen tuo onnistumisen tunteen. Valitettavasti kaikki haaveeni eivät ole saavutettavissa vielä. Vaikka usein unelmat ovat vahvuus, niin heikkoina hetkinä ne vievät fiilistä alaspäin. Onhan paljon niitäkin ihmisiä, jotka ovat sattumoisin saavuttaneet minun unelmoidut asiat. Olen vasta 23-vuotias, mutta silti mietin, miksen ole saavuttanut kaikkia unelmiani.

Tietenkin onnellisuus on haastavaa, jos olisi aivan yksin. Olen omalla tavallani hyvin sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta. Kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Mistä sellaiset ihmiset saavat onnellisuuden, jotka ovat vapaaehtoisesti yksin? Saavuttavatko he onnellisuuden omien tekojensa avulla? Vai ovatko he tarpeeksi vahvoja siihen, että ovat onnellisia ilman ketään?

Tällä hetkellä minulla pitäisi olla kaikki hyvin. Mietin, onko se sielusta puuttuva palanen aivovamman myötä tullut, vai onko minusta aina puuttunut jotain? Ainakin minulla on välillä hyvin vaikeaa uskoa asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Päässä taitaa olla jokunen ruuvi löysällä, kun kaikesta huolimatta asiat ovat ihan hyvin. Paremminkin voisi olla, mutta olen ainakin hengissä. Minä sentään pystyn unelmoimaan. Enää jokainen silta ei ole mahdollinen keino päästä pois mielen valtaamasta synkkyydestä. Silti jokin puuttuu.

2 kommenttia:

  1. Mää ajattelen onnellisuuden olevan sitä, että on tyytyväinen elämäänsä semmosena ku se on. Se ei estä kuitenkaan tavottelemasta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en kyllä ole tyytyväinen 🙄

      Poista