Aikaa vihata itseäni enemmän

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin erilaisia verrattuna siihen aikaan, kun olin koulussa tai harjoittelussa. Vaikka olen tietoisesti täyttänyt päiviäni, on silti ollut aikaa. Aikaa, jonka voin käyttää itseni vihaamiseen.

Peilikuva ei todellakaan miellytä. Hiukset eivät näytä kivalta, välillä en edes jaksa muutamaan päivään harjata hiuksiani, ihan vain koska en halua ajatella koko päätä ja siinä roikkuvia hiuksia. Keskivartalo näyttää siltä, että on mätetty herkkuja ja liikuntaa ei ole ollut. Liikunnan määrä onkin radikaalisti vähentynyt, kun kesätauko alkoi ja salibandyyn ei ole saatu riittävästi väkeä. Jalkapalloa varten minun pitäisi hankkia kengät ja pallo, joten en ole käynyt harkoissa.

Maha muutenkin näyttää hyvin turvonneelta. Navan oikealla puolella on ihon alla arpikudosta ja se on kipeä. Ylipäätään arvet mietityttävät. Ei niillä ainakaan missikisoihin lähdettäisi. Vähän puukotuksen jälkeen yksi ystäväni ohimennen heitti, että pitkänä ja hoikkana olisin hyvä malli. En kyllä koe, että tällä naamalla se onnistuisi.

Itseinho nousee myös siitä, kuinka en pystynyt saamaan harjoittelua loppuun. Kuinka huono täytyy olla, että harjoittelu keskeytetään? Vaikka antaa kaiken, mitä pystyy, niin sekään ei riitä? Jos en pääse edes harjoitteluita läpi, niin miten pystyn joskus käymään töissä?

Asetin tälle vuodelle tavoitteeksi viettää enemmän aikaa isovanhempieni ja kummituttöni luona. Yhden käden sormilla on laskettavissa kaikkien kolmen tapaamiset. En jaksa edes lähteä muutamaksi tunniksi tapaamaan tärkeitä ihmisiä. Heitä, joilla aikaa ei enää paljon ole, tai sitä, kenen lapsuutta en koskaan saa takaisin? En haluaisi olla sellainen kummi, joka tapaa lasta kerran vuodessa. Itselläni on tästä ihan riittävästi kokemusta. En ole sellainen kummi, joka haluaisin olla.

Viime aikoina olen pitänyt todella vähän yhteyttä läheisiin ihmisiin. En vain jaksa. Valitettavasti ihmissuhteet eivät toimi niin. On vaikeaa kertoa välittävänsä jostakusta, jos ei jaksa edes kysyä kuulumisia. Sitten on taas niitä ihmisiä, joiden kanssa ei haluaisi olla tekemisissä ja heidän kanssa asioiminen vain pahentaa kaikkea. He osaavat saada minut tuntemaan oloni mitättömäksi ja huonoksi.

Taas huomaa, että on alkamassa pahempi kausi. Joskus sitä toivoisi, että saisi vaan olla vapaa mielialan aaltoilusta. Vie hirveästi energiaa, kun joutuu tasapainoilemaan muuttuvan mielialan kanssa. En edes halua ajatella kuinka hirveä olen puolisolleni. Kaiken päälle sitä haluaisi kuunnella vakuutteluja siitä, kuinka olen riittävän hyvä ja kaunis ja ties mitä. Fiilistä ei paranna se, että niitä sanoja ei kuule mistään.