Malliesimerkkiä

Omakohtaisten kokemusten jälkeen monia asioita katselee eri näkökulmasta. Ennen aivovammaa en niin välittänyt kypärän käytöstä. Nykyään sitä ajattelee eri tavalla. Ei sillä ole enää mitään väliä, vaikka tukka olisi huonosti kypärän jäljiltä. Nyt ajattelen mieluummin terveyttä, jota en kyllä enää takaisin saa.

Se mitä ihmettelen on aikuisten polkupyöräily ilman kypärää, vaikka lapsella kypärä olisikin. Joskus joku mainos taisi olla juuri siitä omasta turvallisuudesta tinkimisestä. On vakuutus talolle, puolisolle, lapsille, autolle ja veneelle, mutta oma henkivakuutus unohtuu. Sitä ajattelee, ettei itselle koskaan tapahdu mitään. Paitsi sitten kun se tapahtuu.

Polkupyöräilyyn suunnitellun kypärän saa jo alle 20 eurolla. On se kalliimpi, kuin heijastin, mutta aika halvalla pääsee. Henkivakuutusta ei saa 20 eurolla per vakuutus, mutta ei sekään kallis ole. Miksi siis jättää kypärä kauppaan?

En tiedä muiden sairaaloiden ja terveyskeskusten käyntihintoja, mutta voisin sanoa että aika samoissa hinnoissa pyöritään, mikäli nyt satut sillä pyörällä kaatumaan ja tarvitset tikit. Kypärä ei estä kaikkia haavoja, mutta luut ovatkin helpompi korjata kun aivojen sisäiset ruhjeet.

Miksi siis vanhemmat suojelevat lastensa päät, mutta unohtavat omansa? Jos saat vaikean aivovamman ja vaikka niskan retkahdusvamman, niin kuka lapsestasi pitää huolen? Uskoisin, että aika moni vanhempi haluaa kasvattaa lapsensa itse. Vaikean vamman kanssa se vaan valitettavasti on varsin hankalaa. Vaiko eikö vanhemmat arvosta itseään niin paljon, että pitäisivät itsestään huolta?

Onnettomuustilanteissa ei oikeasti ole pahemmin aikaa reagoida. Joskus tilannetta ei edes näe. Toki voi myös olla, että aivovammojen tietoisuus on niin rajallista, ettei sitä edes näe vaihtoehtona. Enhän minäkään tiennyt mitään aivovammasta, ennen kuin sen sain, vaikka itse olen sosiaali- ja terveysalalla.