Mies kertoo: millaista on seurustella aivovammaisen kanssa?

Vaikka tosi paljon kerron omasta arjestani, niin tuo miespuoleinen olento on kuitenkin mukana paljon. Toisinaan minulla onkin jaksamista ja joskus oma paha oloni heijastuu meidän kahden välille. Onhan meidän seurustelussa poikkeavia piirteitä "tavallisten" ihmisten seurusteluun, kuten se, että olen ollut koko meidän seurustelun ajan sairaslomalla, käyn terapiassa ja jatkuva väsymykseni.

Mies suostui siihen, että esitän hänelle kysymyksiä aivovammasta. Lisää kysymyksiä kannattaa alkaa miettimään, sillä voisin pian tehdä Q/A-postauksen. Tai voihan tähän postauksen kommentteihin niitä kysymyksiä kerätä!

Mikä on ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, kun sait kuulla aivovammastani?
-Eipä se sana oikein kerro mitään, vähän kuin mikä tahansa diagnoosi. Ei sitä tiennyt, miten se vaikuttaa.

Mitä nyt ajattelet aivovammasta?
-No sun tapauksessa se on aika vakava. Se vaikuttaa niin suuresti sun jokaiseen päivään ja toimintaan. Ja mun päivään ja toimintaan. On siinä työstämistä ja mukautumista. Mäkin joudun muistamaan asian.

Miten sinun perheesi reagoi tietoon aivovammasta?
-Itse puukotuksesta olivat kauhistuneita. Aivovamma sanana ei kertonut paljoa mitään. Aiheena se on laaja ja aihe pitää avata, jotta toinen voisi sitä ymmärtää.

Miten aivovamma sinulle näkyy?
-Sun käytös, elintavat, arkirutiinit. Melkein kaikessa se näkyy. Nukkuminen poikkeaa eniten. Toki päivät ja hetket vaihtelevat. On helpompia päiviä ja sitten niitä vaikeampia.

Mitkä ovat aivovamman huonoimmat puolet?
-Varmaan se unen tarve. Se vaikuttaa niin paljon päivärytmiin.

Miten me eroamme "normaaleista" pareista?
-Menot pitää suunnitella etukäteen ja on vaikea olla yötä missään (koska en saa nukkua rauhassa, herään meteliin ja unen tarve ei täyty -> olen hyvin väsynyt ja vihainen).

Onko aivovamma muuttanut sinun ajatuksia väkivallasta?
-Ei oikeastaan. Lähtökohtaisesti väkivalta ei ole missään tilanteessa ratkaisu. Itsepuolustus on asia erikseen.

Pitäisikö aivovammoista puhua enemmän?
-Se on yksi monista asioista, joista pitäisi puhua. Kaikista sairauksista ja vammoista pitää tuoda tietoa enemmän. Ei se aivan tuntematon aihe ole ja jokainen varmasti tietää siitä jotain. Aivovamma voi vaikuttaa niin monella eri alueella, vaikka hienomotoriikan tai muistin alueella. Onhan siitä ollut puhetta, kuten kun joku putosi hevosen selästä (Saara Auvinen).

Onko sinulla vinkkejä aivovammaisen kanssa seurusteluun?
-Pitää elää siinä missä muutkin, jokaisessa parisuhteessa on omat juttunsa ja aivovamma tuo oman haasteensa.

Minun riippuvuuteni

Jokainen on varmasti jossain vaiheessa riippuvainen jostain. Minulla näitä riippuvaisuuksia on ollut useampia. Hetkelliset riippuvuudet ovat kohdistuneet erilaisiin peleihin, jotka ovat vieneet suurimman osan vapaa-ajastani. Koska en osaa pelata mitään strategiapelejä, on kyseessä olleet esimerkiksi pasianssi ja muutama muu, varsin helppo peli.

En usko, että kukaan on huomannut noita hetkittäisiä pelejäni riippuvuuksiksi. Olen päässyt niistä ihan itse eroon, ilman kenenkään apua. Jossain vaiheessa olen aina huomannut, että nyt menee liian pitkälle ja olen lopettanut riippuvuuteni kuin seinään. Se on onnistunut ja normaali elämä on taas jatkunut. Tai noh, varsinainen elämäni ei ole mitenkään ollut vaarassa. Olen aina pystynyt suorittamaan vaadittavat asiat, paitsi silloin kun riippuvuus on tullut puukotuksen jälkeen.

Eikä pelaaminen ole ollut mitenkään edes pahaa riippuvuutta varsinaiseen riippuvuuteeni nähden. Se on niinkin yksinkertainen ja jokapäiväinen asia kuin sokeri. Ihan tavallinen sokeri.

Voisin vetää suklaata tai karkkia kaksin käsin. Huono olo saattaa tulla ehkä 200 gramman kohdalla, mutta hetken tauon jälkeen voin jatkaa ihan helposti. Irtokarkkihyllyllä harvoin pussini painaa vähemmän kuin puoli kiloa. Karkin ja suklaan syömisen jälkeen iskee tietenkin morkkis ja sokerikrapula. Silloin tällöin olen ihan siinä kunnossa, että voisin oksentaa, vaikken sitä teekään. En voi sietää oksentamista ja viimeisimmän kerran olenkin oksentanut ollessani ehkä 10. Yli puolet elämästäni onkin mennyt ilman tuota kauhujen kauhua. Myös toisten oksennusten siivoaminen käy haastavaksi. Kun on koira, joka silloin tällöin oksentaa, on tuskaa siivota sen jäljet. Usein meillä mies siivoaakin oksennukset.

Ennen puukotusta olin noin 1,5 vuotta herkkulakossa. Minulle toimii kaikki tai ei mitään -ajattelu herkkulakon suhteen. Olen tässä viimeisen vuoden ajan yrittänyt herkkulakkoa, mutta siinä onnistumatta. Enää ei ole tahdonvoimaa selvitä ilman herkkuja.

No niin, ollaan rehellisiä. Liikun paljon (tai ainakin yritän) sillä en halua lihoa. Sokeririippuvuuteni vuoksi en halua kokeilla päihdyttäviä aineita, sillä tiedän, että minun on todennäköisempi koukuttua näihin aineisiin. Kun lähipiirissä on myös yksi alkoholiriippuvainen (tämä on muuten salaisuus, älkää kertoko kenellekään, eiku?) niin geneettinen perimä myös ohjaa minua riippuvuuksiin. Turhauttavaa, tiedän.

Olisi ihanaa joskus päästä riippuvuuksista eroon, mutta ehkä vielä ei ole sen aika. Minulla on paljon paranneltavaa pelkästään puukotuksesta. On kuitenkin omalla tavallaan helpotus miettiä asioita blogin avulla ja ehkä saada jopa vertaistukea. Käsittelemättöminä asioilla on tapana paisua kuin pullatakinalla.

Kanapullat

Ensimmäinen virallinen ruokapostaus! En tiedä varsinaisesti tykkäänkö tehdä ruokaa, mutta hyvästä ruuasta tykkään. Meillä syödään varsin mausteista ja tulista ruokaa, mikä ei tietenkään kaikille sovellu. Mutta mennäänpäs reseptiin.

800 grammaa kanan jauhelihaa
2 dl korppujauhoja
2 dl jogurttia tai kermaviiliä
4 rkl texmex-kastiketta
3 kananmunaa
150 grammaa juustoraastetta (meillä oli Valion texmex-juustoraastetta)
Mausteita: currya, chiliä, valkopippuria, mustapippuria, kanamaustetta ja grillimaustetta. Mausteita kannattaa oman maun mukaan laittaa.

1. Sekoita korppujauho, jogurtti/kermaviili ja kananmunat. Anna turvota muutama minuutti.
2. Lisää jauheliha, texmex-kastike ja mausteet ja sekoita tasaiseksi.
3. Muotoile pyöryköitä ja laita ne uunipellille.
4. Paista noin 200 asteessa noin 20 minuuttia kunnes pyörykät ovat kauniisti ruskettuneita. Anna jäähtyä ja tarjoile salaatin, makaronin ja esim bbq- tai texmex-kastikkeen kanssa.

Alunperin ohje oli sitruunaisista pyöryköistä, mutta koska minä aina sovellan, näistä tuli tulisempi versio. Normaalisti (kana)lihapullat ovat kuivahkoja, mutta näistä tuli oikein mehukkaita.

Mitä mieltä olette ruokapostauksista? Kyllä vai ei? Ruoka sinänsä ei liity aivovammaan, mutta tämähän on minun blogini, jossa käsittelen myös arkeani ja tapahtumia. Liiallinen lokerointi inhottaa minua, mutta yleensä jotenkin kaikki pitää aina lokeroida.

Huono parisuhde

Ei, en puhu nykyisestä parisuhteestani. Exän kanssa elämä ei aina ollut mitään helppoa, jos se olisi ollutkin, niin väkivallalle ei olisi ollut tarvetta. Tai mistäs minä tiedän. On vain asioita, joista huonon parisuhteen tunnistaa. Innostusta tähän postaukseen on tuonut Mielikuvituspoikaystävä-kirja. Kuulemma jokaisen kannattaa lukea se, tai ainakin niin takakannessa sanotaan.

Meillä ei parisuhteessa ollut kompromisseja. Kaikki asiat mentiin sen mukaan, kumpi jaksoi tapella enemmän. Osaan olla määrätietoinen, mutta jatkuva vääntäminen alkaa jossain vaiheessa väsyttää. Ei sitä kukaan pidempään jaksa.

Emme enää parin kuukauden seurustelun jälkeen sopineet riitoja ja niitä oli PALJON. Sanotaan, että riitely puhdistaa ilmaa, mutta meillä se vaan lisäsi vääntämistä. Exäni ei suostunut olemaan väärässä ja minä en suostunut olemaan aina syypää.

Toisinaan tuntui, että meillä olisi asunut sellainen 10-vuotias lapsi. Toisen asioista joutui ihan oikeasti pitämään huolta. Exäni oli työttömänä ja minä jouduin pitämään huolta siitä, että hän tekee työhakemukset, täyttää Kelan lomakkeet ja maksaa laskut. Oli rasittavaa yrittää saada toinen huolehtimaan asioistaan. Valitettavasti ihmisen huonoimmat tavat eivät paljastu ensikohtaamisella.

Vaati omanlaistaan henkistä kanttia uskaltaa kävellä arvet paljaana.

On rankkaa odottaa toisen ihmisen muuttuvan. Sen vuoksi sitä ei kannata odottaa, se ei tule tapahtumaan helposti. Ihmiset eivät muutu pyydettäessä ja joskus muutoksia tapahtuu pyytämättäkin. Pitäisi osata sopeutua muutoksiin ja hyväksyä toinen ihminen sellaisenaan. Ei mitään toivoa, että tuo olisi onnistunut exäni kanssa.

Hyvään parisuhteeseen kuuluu kunnioitus. Väkivalta, niin henkisenä ja fyysisenä, ei ole mitään kunnioitusta. Ilman kunnioitusta parisuhde on vain ontto kuori, joka vain odottaa rikkoutumista. Olisi kunnioittavampaa hakea apua väkivaltaisuuteen, kuin syyttää siitä uhria, eli minua. Exäni ilmaisi, kuinka minä ansaitsen selkäsaunani.

Huonoon parisuhteeseen kuuluu myös kyttäys, mustasukkaisuus, epävarmuus, toisen ohittaminen ja halveksuminen. Huono parisuhde on pahimmillaan maanpäällinen helvetti, josta ei ole ulospääsyä. Minun helvettini päättyikin varmaan itse kiirastuleen ja ikuisiin arpiin.

Ps. Äänestäkää blogin sivupalkissa siitä, millaisia postauksia toivotte!

Suojele päätäsi

Yksi syy blogin perustamiseen oli tiedon lisääminen. En itsekään ollut kuullut aivovammoista ennen sen saamista, vaikka itsekin sairaanhoitajana olen aika moneen asiaan törmännyt. En voisi sanoa, että aivovamman saaminen kannattaa. Voisin vaihtaa lähes mitä tahansa siihen, että aivovammani poistettaisiin. Se ei ole kuitenkaan mahdollista. Ainoastaan voin toivoa, ettei kukaan saa samaa taakkaa kannettavakseen.

On monia muitakin aivovamman saaneita, jotka asiasta julkisesti kertovat. Tunnetuimpia lienevät Saara Auvinen ja Pekka Hyysalo. Tässä muutama esimerkki urheilun seurauksena aivovamman saaneita entisiä jääkiekkoilijoita, olympiatason skicross-laskettelija, jalkapallon pelaaja ja thriathlonisti. Sen lisäksi on lukuisia ihmisiä, jotka saavat aivovamman liikenneonnettomuuden yhteydessä, kuten Konginkankaan bussiturmassa olleet. Ja sitten me, jotka saavat aivovamman pahoinpitelyn yhteydessä. Esimerkkejä löytyy tästä, tästä ja tästä.

Esimerkkejä löytyy ihan liian monta. On toki eri asia saada aivovamma onnettomuudessa kuin pahoinpitelyn yhteydessä. En sano, etteikö liikenneonnettomuus olisi traumaattinen, mutta vielä pahemmalta tuntuu saada vamma jonkun läheisen aiheuttamana.

Minä en pystynyt estämään aivovammaani. Tietenkin olisin voinut yrittää päästä eroon exästäni, mutta hän ei suostunut tulemaan jätetyksi tai muuttamaan pois. Minun olisi pitänyt ensimmäisen väkivaltaisen teon jälkeen pitänyt pitää pääni ja vaatia eroa. Olisi pitänyt olla uskomatta toisen haluun muuttua.

Joskus väkivaltaan taipuvat ihmiset muuttuvat. Itselläni ei ole asiasta kokemusta. Ainoa, mitä voin toivoa, on se, etteivät ihmiset jää liian helposti väkivaltaiseen parisuhteeseen. Monet jäävät parisuhteeseen lapsien tai asuntolainan takia, koska ajattelevat, että suhteeseen jääminen on parempi ratkaisu. Ei ole.

Usein sanotaan, että lapsien paras on vanhempien toimiva parisuhde. Lapset kärsivät yleensä vähemmän erosta, kuin vanhempien väkivaltaisesta suhteesta. Asuntolaina on niin normi ja ihmiset eroavat lainasta huolimatta. Minä maksaisin varsin paljon, jos saisin takaisin terveyteni. Terveys ei vaan ole ostettavissa. Sen takia siitä pitää huolehtia, vielä kun se on mahdollista. Sen vuoksi on tärkeää ennaltaehkäistä ja käyttää muun muassa kypärää. Ja järkeä ihmissuhteissa.

Mä haluun muuttaa maalle keskelle kaupunkia

Näin pitkästä aikaa kahta läheistä ystävääni, jotka olen tuntenut jo useamman vuoden. Luulin ettei mikään ole muuttunut, mutta minä olenkin erilainen.

Onhan siinä toisaalta yksin olla naisena kahden miehen seurassa. Miehillä on aina omat miehiset asiat, mistä jutella. On intti, politiikka, urheilu ja miksei vaikka naiset. Silti minua yllätti ulkopuolisuuden kokemus. Toisaalta koen olevani ulkopuolinen oikeastaan kenen tahansa seurassa, ellei nyt omaa avopuolisoa laske mukaan. Hänen kanssaan me olemme tiimi, me toimimme yhdessä.

Mietiskelin kuinka suuri osuus aivovammalla on siihen, että koen ulkopuolisuutta. Aivovamman takia en huomaa niin helposti ironiaa ja sanatonta viestintää. Koska muistini on huonompi, en muista meidän kolmen sisäpiirivitsejä. En saa niitä palautettua mieleeni.

Tosi usein huomasin jääväni miettimään, mitä minulle juuri puhuttiin. Vaikka kuulen, en ymmärrä. Saatan vaipua omiin ajatuksiini ja esitän, että kuuntelen ja jopa ymmärtäisin. Ei oikeasti ole mitään toivoa pysyä kärryillä. Ylipäätään autossa oli haastavaa kuunnella, kun radio oli päällä. Samalla katselee maisemia ja huomaan, että olemme ajaneet 20 kilometriä, eikä minulla ole mitään hajua, jos toinen on jotain puhunut. En jaksa keskittyä, vaikka kyseessä on hyvin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joita ei missään nimessä näe liian usein.

Koen huonoa omaatuntoa, kun en jaksa keskittyä ihmisten tapaamiseen. En tiedä kuinka paljon ystäväni huomasivat minun olleen pihalla. Ehkä huomasivat, mutta eivät sanoneet mitään. Sekin on omalla tavallaan välittämistä, ettei pistä pahakseen asioita. Kärsin muutenkin yksinäisyydestä, mutta pahinta olisi menettää läheisiä ystäviä, jotka ovat olleet läsnä jo elämässä pitkään. Ehkä nytkin yliajattelen tilannetta. Ehkä he todella hyväksyvät minut sellaisena, kuin nyt olen, vaikkakin muuttuneena.

Pahinta on kuitenkin yksinäisyys ystävien ympäröivänä. Minä kyllä pidän ihmisistä, tai ainakaan en nauti yksin olemisesta. Mutta en ole varma, jaksanko ihmisten seuraa. Olla maalla keskellä kaupunkia, kaikki lähellä, mutta kuitenkin riittävän suojassa.

Minulla on aina ollut hyvät kuoret ympärilläni, puukotuksen seurauksena ne ovat varmaan vieläkin paremmat. En uskalla päästää ihmisiä lähelleni. Pelkään, ettei minua hyväksytä. En tiedä onko pelkoni täysin turha ja itsesuojeluvaiston vieminen täysin uusiin sfääreihin. Toki myös kokemukseni on ollut niin järkyttävä, etten ihmettele, miksi suojelen itseäni enemmän. Onko silti väärin olla päästämättä hyviä ystäviä lähelleen?

Ps. Lisäsin blogin sivupalkkiin (näkyy vain internet-versiolla) äänestyksen, jossa voit toivoa eri postauksia. Olisin kiitollinen, jos äänestäisit! Haluan tuottaa kaikille lukijoille mielenkiintoista sisältöä, joten myös uusia postausideoita otetaan vastaan!

Tavoitteet vuodelle 2018

En ole koskaan aiemmin tehnyt uudenvuodenlupauksia tai miettinyt tavoitteita, mutta jotenkin nyt aihe tuli mieleen. Tästäpä siis muutamia tavoitteita. Kuvituksena toimii vuoden 2017 reissu Kreikkaan. Kuvilla voikin jo fiilistellä lomakuumetta!

Käydä ulkomailla

Valmistua terveydenhoitajaksi

Päästä mukaan Karva-Kaverit toimintaan

Viettää kokonainen päivä ulkona ottaen aurinkoa ja lukien hyvää kirjaa

Käydä koiranäyttelyssä

Viettää viikonloppu mökillä

Nähdä enemmän kavereita kuin vuonna 2017

Päästä eroon painenapista

Joku juoksuun liittyvä tavoite, mutta onko kyseessä matka vai aika? Tunti juosten? 5km, 10km? No, ainakin käydä juoksemassa

Viettää paljon aikaa isovanhempien ja kummitytön kanssa

Lukea enemmän kirjoja

Käydä festareilla

Ottaa uusi tatuointi

Uuden liikuntamuodon kokeileminen

Käydä Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa

En oleta, että kaikki toiveet ja haaveet toteutuisivat, mutta olisi ihanaa toteuttaa useampi. Haluan nauttia tulevasta vuodesta ja olla onnellisempi. Masennus ja alakuloisuus valtasivat suurta osaa vuodesta 2017, joten toivon tästä vuodesta helpompaa. Onnellisuutta en ehkä uskalla vielä tässä vaiheessa lähteä toivomaan, mutta ehkä sitten sitä seuraavalle vuodelle?

Ehkä yksi toive minulla olisi itselleni. Haluaisin muistaa ja jaksaa ottaa enemmän kuvia ja nimenomaan järkkärillä. Toisinaan puhelimella otetut kuvat onnistuvat hyvin, mutta laatu ei ikinä ole sama. Kun muisti on mitä on, olisi ihanaa saada enemmän kuvallisia muistoja, joihin voisi aina palata uudestaan.

Onko muut tehneet tavoitteita tulevalle vuodelle? Tai uudenvuodenlupauksia?