perjantai 7. joulukuuta 2018

Luopumista

Jonkin verran olen viime aikoinan puhunut psykoterapiassa luopumisesta. Luovun koko ajan monista asioista; ystävistä, terveydestä, vapaudesta, ajasta, perheenjäsenistä, itsestäni. Elämäni muuttanut puukotus toimii elämän jakajana. Oli elämä ennen ja elämä jälkeen. Luovun entisestä itsestäni koko ajan, pala palalta.

Toisaalta koko tapahtuman kieltäminen varmasti auttoi siinä hetkessä, pystyi käsittelemään asioita pieninä palasina. Jälkikäteen ajattelen, että tuo kieltämisen defenssi, keino suojella omaa minää, on ollut varmasti yksi toipumista hidastava tekijä. Enkä varsinaisesi kieltänyt puukotusta, kielsin sen vaikutukset itseeni. Ei kukaan osaa määritellä omaa persoonaansa heti uudella tavalla. Helppo esimerkki on se, että jos vaihdat nimesi, menee hetki, että osaat sanoa sen omaksesi. Myös muut ihmiset tarvitsevat aikaa oppiakseen uuden nimen ja jotkut eivät koskaan sitä opi.

Olen jo aiemmin puhunut siitä, kuinka ystäviä häviää elämästäni. Toisaalta voin ajatella, ettei kunnollinen ystävä hylkää missään tilanteessa, joten ovatko ystävyyssuhteeni olleet lopulta surun arvoisia? Minulle psykologi sanoi vähän aikaa sitten, että minun pitäisi opetella suremaan sitä, mistä joudun luopumaan. Sen sijaan jatkan elämääni näennäisesti pystypäin. Siksi minua varmaan sanotaankin niin vahvaksi. Eihän kukaan halua olla vahvan vastakohta, heikko. Siltä minusta kuitenkin useimmiten tuntuu.


Pahimpina hetkinä jään sängyn pohjalle miettimään asioita, joista luovun. En pysty tällä hetkellä tekemään töitä, joten en saa selkeää osoitusta, että olisin jossain hyvä. Kun minulta kysytään, missä olen hyvä, en osaa vastata. Osaanhan minä kirjoittaa vaikka tätäkin tekstiä, mutta en silti pidä blogiani mitenkään erityisen hyvänä. 17 lukijaa tuntuu pieneltä määrältä, vaikka tiedän kyllä, että lukijoita on enemmän. Enkä todellakaan ole jaksanut nähdä blogin ulkoasun eteen vaivaa, mikä toisaalta voisi houkutella enemmän lukijoita. Tärkein on kuitenkin se, mitä minä yritän teksteilläni sanoa.

Harrastanhan minä liikuntaakin, mutta en voi sanoa siinäkään olevani mitenkään hyvä. Pelkkä aivovamma ei taida riittää paraurheiluun. En voi sanoa olevani hyvä ihmissuhteissa, tai oikeastaan missään. Voin olla keskinkertainen tai joskus jopa ihan ok, mutta mitään ansioita en saa. Jotkut sanovat minun olevan viherpeukalo, mutta en ole mitään verrattuna edesmenneeseen mummiini. Sitä paitsi minulla on helppoja kasveja ikkunalaudoillani.

Eiköhän kaikki ymmärrä, kun sanon terveyteni menneen. Haluaisin vain oppia nukkumaan edes yhtä hyvin kuin ennen vammaa. Sen lisäksi en voi sanoa olevani kovin vapaa. Joudun aina miettimään mitä voin tehdä ja mitä jaksan tai jaksanko. En voi tuosta noin vain pyytää viikkoa lomaa, koska kaikki terapiat ja kuntoutukset ovat minulle tarpeen. Jos en käy psykoterapiassa, menee minulta yöunet, kun alan illalla pohtimaan ongelmiani, joita en ole terapiassa käsitellyt. Ja jos jostain syystä olisin ajallisesti vapaa, estää olematon toimintakyky minua tekemästä mitään.

Tuntuu, että asioista luopuminen vain lisääntyy koko ajan, mitä enemmän tajuan mitä olen kieltänyt. Joskus toivoisin, että elämä jo jossain vaiheessa todella helpottuisi, eikä muuttuisi enää vaikeammaksi. Terveenä elämä oli niin helppoa ja huoletonta, enkä taida koskaan enää saada sellaista elämää.

10 kommenttia:

  1. Muista kuitenkin, että koko juttu on vielä kuitenkin aika tuore... asiat on vielä varmastikin käsittelyssä ja totuttelussa. Todella hyvä asia kumminkin myöntää että joskus tuntuu heikolta ja ei pidätellä asioita väkisin piilossa. Heikot hetket on samaa meillä kaikilla.

    Samaistun jokseenkin tohon luopumiseen, mutta siitä ainakin voin sanoa, että itse näin tänävuonna lapsuudesta tuttua ystävää jonka kanssa oltiin ihan parhaat ystävät... ja vaikka välissä oli todella monta vuotta, tuntu kaikki sit hetken jutustelun jälkeen siltä kun aina ennenkin. Eli kyllä ystävyyksissä voi olla taukoja... pitkiäkin näkemisvälejä.

    Ja varmasti asiat vielä tasaantuu käsittelyn myötä.. nyt, eikä koskaan ei toivosta kannata luopua, koska oot selvästi lahjakas, fiksu ja kyvykäskin, vaikka sen itse huomaisitkin mitä on menettänyt. (Mähän en siitä edes tiedä, enkä voi huomata.)

    Tallella on vielä niin paljon, että kuten typerässä aiemmin jaetussa whatsapp meemissäkin totesin; vielä on kaikki avoinna ja "pystyt mihin vaan" :)

    Asioilla aina kestää aikaa loksahtaa uusille urille, mutta kyllä ne sen tekee... yritä todella luottaa siihen, vaikka se aina vaikeina aikoina vaikeaa onkin. Joskus täytyy vaan... sinnitellä. Sen jos jonkin oon oppinut. Suunta on kuitenkin oikea - oot nimittäin mun silmiin ihan kadehdittavan ahkera. Kunpa olisin edes joskus elämässäni ollut yhtä ahkera, vaan en ole ollut. :D

    Hyvää rentoa viikonlopun jatkoa :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höpsö, en koe olevani ahkera, vaan oravanpyörässä ☹️

      Poista
  2. Niin ja edellisestä kommentista jäi pois, että kun vaan jaksaa purra hammasta ja "sinnitellä" ongelmiensa kanssa, elämä kuitenkin aina lopulta antaa jotain uutta. Jotain mitä ei koskaan ennen oo ollutkaan ennen... eli ... vaikka elämässä on luopumista ja joskus menetystä, ei se silti lopeta antamista. Ei, vaikka siinä joskus tuntuis kestävän kauankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi myös antaa, olis aika tyhjää jos mitään ei saisi enää takaisin.

      Poista
  3. Tunnistan itsestäni ton kieltämisen, miten tapahtuneet on vaikuttanut minuun. Sitä ei halua ja oikeastaan ei vaan oo pystynyt myöntään itelleen, miten paljon muaki traumatisoineet asiat on vaikuttaneet minuun. Ajan kanssa se tapahtuu! Sitä mukaa kun on voimia kohdata asiat! Tunnistan itsestäni tonkin, etten tiedä tai tajua, että missä oon hyvä. Mun kohdalla se on itsetuntokysymys. Sitä mukaa kun itsetunto on täydestä nollasta lähteny kasvamaan, on kyenny rueta huomaamaan, että on asioita, joissa oon hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetunto onkin ihan nollissa ☹️ ehkä se tässä vielä joskus nousee.

      Poista
    2. Mulla on auttanut kehupäiväkirja. Kirjotan joka päivä ittestäni yhen hyvän asian ylös ostamaani vihkoon. Toisto ei haittaa. Jos jää päiviä välistä niin sitten kirjotan niin monta kehua ku päiviä on jääny välistä. Puolen vuoden jälkeen oon ruennu näkemään tuloksia. Kokeile, jos se tuntuu sulle sopivalta keinolta.

      Poista
    3. Toi voisi toimia, jos vain jaksaisi 🤔

      Poista