Täällä ajat ovat yleensä 30 minuuttia pitkiä, joten minun on helpompi keskittyä. On myös kovin erilaista tehdä työtä koko ajan lääkärin kanssa, sillä silloin minun kirjaamisen määrä vähenee todella pieneen. Lääkärin sanelu on kuitenkin paljon laajempi, kuin hoitajan kirjaus. Jollain tavalla vastuu on pienempi ja itse keskityn eri asioihin, kun en joudu pitämään vastaanottoa yksin.
Se palaute, mitä olen saanut jo nyt, on vastaavaa kuin edellisissä harjoitteluissa. Puhun kuulemma asiakkaille hiukan epäasiallisesti, mutta nyt en ohjaajan mukaan ole ihan hirveästi tehnyt pahaa. Hänkin sanoi, että jokainen sanoo joskus asioita tarkoittamatta pahaa. Joka tapauksessa olen yrittänyt olla sanomatta mitään liikaa, joka ilmeisesti toimii.
Se, minkä olen tehnyt nyt eri tavalla kuin edellisissä harjoitteluissa on se, etten ole kertonut aivovammasta. Olen ohjaajalle sanonut, että minulla on sairaus, jonka takia käyn hoidoissa, mutta en ole sanonut hoidon olevan psykoterapiaa. En halua, että aivovamman mainitseminen saa ohjaajan kiinnittämään erityistä huomiota oireisiini. Olen kyllä sanonut, että voin sanoa diagnoosini sitten, kun olen saanut loppuarvioinnin tehtyä.
En ole ollut kuin kaksi päivää oman ohjaajani kanssa, joten muut ovat kyllä noteeranneet sen, että lähden kesken päivän pois. Olen siis tietenkin aamulla kertonut, että minulla on oma meno, jonka koulu ja oma ohjaajani tietävät. Silti tiedän, että herätän huomiota. En tiedä kuinka paljon muut ihmiset ylipäätään katsovat kenenkin ihon kuntoa, mutta minä ainakin kiinnitän ihoon huomiota. Näen ihmisten arvet ja tatuoinnit ja mietin niiden syntymistapaa. Minullakin useat arvet näkyvät työvaatteiden alta.
Vaikka harjoittelu on lähtenyt kivasti käyntiin, niin silti taustalla on unettomuutta. En saa iltaisin tarpeeksi ajoissa unta, jonka vuoksi olen tietysti tavallista väsyneempi. Yritän, ettei se töissä näkyisi, mutta vapaa-ajalla minusta kuulemma huomaa kärttyisyyden. Ehkä myös vapaalla en jaksa pitää niin voimakkaasti kulisseja pystyssä. Onnekseni Taika-koirani on ollut tiistaista asti hoidossa, joten olen saanut hiukan enemmän levättyä kotona. Tosin juuri en ole kotona ehtinyt olla muiden menojen vuoksi.
Onneksi jäljellä on enää kaksi viikkoa, joten uskoisin jaksavani tämän harjoittelun ihan ok. Tietenkin odotan niitä päiviä, kun minulla ei ole mitään ohjelmaa. Siis jos sellaisia päiviä vielä joskus tulee. Edellisen harjoittelun jälkeen ehdin olla kolme viikkoa vapaalla ja koko se väli oli täynnä kaikkea tekemistä ja tapahtumaa. Ehkä tämän harjoittelun jälkeen alkaa taas olla aikaa vain olla.
Tsemppiä sinulle harjoitteluun ja jaksamista. Luin mitä sinulle on tapahtunut. Se vaatii voimia selviytyä päivästä toiseen. Luin myös että sinulla ei ole yhteyttä sisaruksiin. Surullista että he eivät ole tukenasi. Valitettavasti tällaista on paljon. En voi muuta toivoa kuin voimia ja jaksamista.
VastaaPoistaKiitos paljon! Elämä on välillä vähän haastavaa, tän aivovamman kanssa vielä vähän haastavampaa.
PoistaLuin joskus Ylen sivuilta sinusta kertovan jutun ja päädyin tänne. Luin alkupään kirjoituksia, mutta sitten tuli niin paljon tekemistä, etten lukenut netistä mitään hetkeen. Päädyin vasta tänne takaisin ja luin lisää. Aivan kaikkia postauksia en lukenut, mutta melko monta kyllä.
VastaaPoistaMoneen kirjoitukseen teki mieli kommentoida jotain. Kuitenkaan en tiedä mitään raa'an väkivallan kohteeksi joutumisesta. En ole kokenut tuhoisia parisuhteita, vaikka olenkin paria vierestä seurannut. En tiedä, millaista on elää aivovamman kanssa. En ymmärrä elämästäsi muutenkaan mitään, joten kommentointi meinasi jäädä kokonaan.
Joissain kohdissa olisin halunnut antaa jotain elämänohjeita, koska olen omien kokemusteni pohjalta huomannut jonkin taimivan ja tuntuu että niitä voisi jakaa muillekin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan jaksa kuunnella ohjeita, jotka ovat hyviä neuvoja jollekin muulle, koska jokainen ihminen on yksilö. Negatiiviset ajatukset on yleensäkin parempi jättää kertomatta, koska se vain lisää negatiivisuutta.
Halusin sanoa, että olen lukenut näitä kirjoituksiasi ja et kirjoittanut niitä turhaan. On vain niin vaikea sanoa mitään järkevää. Mitä jää jäljelle? Kiitos, että kirjoitit.
Välillä kyllä tuntuu, että turhaa on tänne kirjoitella, että lukeeko näitä kukaan. Kiva kuitenkin, että kommentoit ja olet mukana 🙂
PoistaJuuri siksi kommentoin, vaikka tuntuu, ettei ole mitään oikeaa sanottavaa. Mukava nähdä, että jotkut uskaltavat ottaa esille julkisesti näin vaikeita asioita. Luulen, että monikaan lukija ei osaa sanoa oikein mitään ja jättää siksi kommentoimatta. Toisinaan on kuitenkin hyvä vain nähdä, että jossain on joku, vaikka se joku olisikin tuntematon ja läsnä vain satunnaisen kommentin muodossa. Uskon ja toivon, että vaikeista asioista kirjoittaminen auttaa joskus jotain toista samassa tilanteessa - tai parhaimmillaan estää vastaavan tapahtuman, kun joku lukija huomaa että on parempi tomia ennen kuin tilanne on sama kuin sinulla.
PoistaEn todellakaan halua samaa kohtaloa muille. Elämä aivovamman kanssa on yhtä helvettiä, joten toivon, että kirjoituksillani joku herää todellisuuteen. Minä en herännyt ja saan maksaa siitä loppuelämäni.
Poista