Päätös

Saipahan tässä hetken aikaa miettiä mitä koulun suhteen tekisi. Ei ollut helppo päätös, mutta eipä kauheasti jätetty minulle paljoa valinnanvaraa. Kun minulla oli tapaaminen koulun edustajan kanssa, hän sanoi suoraan, ettei tällä hetkellä kannata yrittää jatkaa opintoja terveydenhoitajaksi. Koska aivovamma ei parane, enkä huomaa kaikkia oireita, ei harjoittelujen läpäiseminen ole tällä hetkellä mahdollista.

Palaveriin tuli mukaan sairaalasta kuntoutusohjaaja, joka nyt ei valitettavasti sanonut asiaan juurikaan mitään. Opettaja oli sitä mieltä, ettei koululla ole loputtomasti resursseja päästää minua harjoitteluihin, joista en edes pääse läpi. Koulu maksaa jokaisesta harjoittelupäivästä, enkä voi tietenkään itsekään niitä maksuja maksaa.

Vaihtoehtona olisi opintojen lykkäys, sillä minullahan sinänsä ei ole kiire opintojen kanssa. Minulla on neljä vuotta aikaa opiskella tutkinto ja sen jälkeen saan vielä vuoden lisäaikaa ilman perusteluja. Jotain hyötyä siis siitä, että hain koulupaikkaa yhteishaussa. Nyt olen käyttänyt opiskeluihin kaksi vuotta, joten kiirettä ei tulisi. Minua vaan ei huvita pitää välivuotta, koska en usko, että haluaisin enää palata opintojen pariin vuoden lomailun jälkeen.

Ei minusta siis terveydenhoitajaa tule. Siinä mielessä hyvä, koska en niin  pitänyt työterveydestä ja neuvola oli liian stressaavaa ja sekavaa. En löytänyt itseäni terveydenhoitajana, enhän edes hankkinut terveydenhoitajaopiskelijan nimineulaa. Liityin kylläkin terveydenhoitajaliittoon, josta nyt voikin taas erota.

Sain onnekseni luvan käydä vielä erikoistumisharjoittelun, jonka teen naistentautien poliklinikalla. Sitä olen halunnut jo useamman vuoden ja onneksi sen saan vielä kokeilla. Vaikka en pääsisi läpi, niin se ei minua haittaa. Saan tutkinnon siitä huolimatta. sillä opintopisteitä on jo riittävästi sairaanhoitajan tutkintoon. Saisin lisäksi hyväksiluettua kesän 2017 kesätyön tutkintoon, kun olin töissä sairaanhoitajavastaanotossa.

Huomaan kyllä, kuinka terveydenhoitajan harjoittelussa kaipasin työvaatteita ja enemmän toimintaa. On helpompaa opiskella, kun saa oikeasti tehdä jotain, eikä vain istua hiljaa vieressä ja kuunnella. Kaipaan tekemistä ja sitä taitaa sairaanhoitajat enemmän tehdä.