Loma lähenee loppuaan

Viimeisestä postauksessa tuntuu olevan ihan ikuisuus aikaa! En käsitä miten en vain ehdi kirjoittamaan mitään, vaikka sanottavaa olisikin. Aivovamma tässäkin kyllä selkeästi haittaa, koska aina en vain jaksa. Olisi hienoa jakaa päivien pieniä hauskoja yksityiskohtia, mutta irrallaan ne eivät välttämättä olekaan niin hauskoja ja toisaalta kerro kuitenkaan tarpeeksi.

Olen kuitenkin ollut jo hetken aikaa lomalla ja sen on kyllä huomannut. Kun ei ole tarvetta tehdä asioita niin paljoa, niin en tee. Omalla tavallaan kaikki normaalit menot rytmittävät arkea paremmin ja nyt kun rytmiä ei ole, en saa paljoakaan tehdyksi. Aamulla heräämiseen, syömiseen, pukeutumiseen ja koiran ulos viemiseen saattaa kulua kaksi tuntia.

Tämä on kuitenkin viimeinen kesälomaviikkoni, jonka vietänkin äkkilähdön merkeissä Kyproksella. Voin sanoa ihan suoraan, että pelkään millainen on paluu arkeen ja harjoitteluun. Onneksi ensimmäinen harjoittelu on vain kolme viikkoa pitkä ja sen ajan seisoo vaikka päällään. Paitsi minä, kun en ole sitä koskaan uskaltanut kokeilla.

Haikeaa ajatella kuinka nopeasti tämä kesä on mennyt. En juurikaan ehdi enää elokuusta nauttia, kun aika menee harjoittelussa. Toisaalta odotan sitä, että saan opiskelut suoritettua ja sitä kautta vähentyy stressi ja huoli. On helpompaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kun ei tarvitse miettiä opiskeluja.

Tänä kesänä olen toisaalta saanut nukkua niin paljon kun olen halunnut ja sitä kautta olen jopa jaksanut tehdä asioita. Olen ehkä antanut erilaisen kuvan aivovammasta ja elämästä sen kanssa, kun olen saanut vain olla.

Olen huomannut loman aikana taas uusia aivovamman oireita, kuten tasapainon haasteet. Kun äkkiä katson ylöspäin tai käännän nopeasti päätä, niin tasapaino horjuu. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun minusta on otettu kiinni, etten kaatuisi. Sen lisäksi täällä Kyproksella tuntuu, että koko ajan kävelen jotain tai jotakuta päin. Täällä ihmiset eivät väistä niin tehokkaasti, kuten Suomessa, joten monesti jähmetyn paikalleni, kun en tiedä kummalta puolelta ihmistä minun pitäisi kävellä ohi. Tuntuu myös haastavalta käyttää niin paljon englantia, sillä en muista mitä minulle puhutaan. Samaan aikaan joudun kääntämään päässäni puhetta suomeksi ja muistamaan mitä minulle puhutaan, joten usein joudun kysymään mitä minulle on sanottu.

Monet tilanteet saavat oloni tuntumaan tyhmältä. Aivovamma ei kuitenkaan ole älyvamma, vaikka aina välillä se siltä itsestä tuntuu. Jään usein miettimään sitä, miten ihmiset kokevat tilanteet kanssani ja millainen kuva minusta jää. En jaksa täällä selittää aivovammaa, joten voin olla vain tyhmä turisti.