lauantai 2. maaliskuuta 2019

Muuttopäivä

Eilen perjantaina oli vihdoin muuttopäivä. Aluksi muuton piti olla jo aiemmin tällä viikolla, mutta mutkien kautta lopulta perjantaille osui tavaroiden siirto ja vanhan kämpän siivous. Muuttoapu tuli paikalle jo 10.30, kun itse vielä söin aamupalaa. Eli jotain aamupalakeksiä ja appelsiinimehua kun mitään muutakaan ei enää ollut pakkaamatta.

Onneksi sain ihania ihmisiä muuttoavuksi ja peräkärryn. Viisi täyttä autoa ja yksi peräkärry tarvittiin raahaamaan kaikki tavarat sen kolmen kilometrin muuttomatkalle. Uudella asunnolla on vielä remontti kesken, joten tavarat kasattiin vain makuuhuoneeseen. Yhtäkään laatikkoa en purkanut vaan tavarat jäivät niille sijoilleen.

Lopulta oli vielä vanhan asunnon siivous, jonka olin onneksi aloittanut jo torstain puolella. Oli helpompaa ja nopeampaa vain pyyhkiä niitä pintoja, jotka olivat aiemmin täynnä tavaraa. Lisäksi vielä koko asunnon imurointi ja lattioiden moppaus päälle.


Toivottavasti tulevalla viikolla pääsee jo valmiiseen asuntoon, sillä koiran kanssa keskeneräisen remontin aikana on mahdotonta asua. Kauhulla odotan myös tavaroiden purkamista, sillä pakkaaminen tapahtui vähän sellaisella mentaliteetilla, että kunhan tavarat ovat laatikoissa niin hyvä. Eli kaikki tavarat eivät ole kovin loogisesti pakattu. Ennen hyvä muisti auttoi, sillä tiesin missä laatikossa on mitäkin, mutta nyt en voi enää luottaa muistiin, jos haluan löytää jonkun esineen.

Illalla ajoin vielä kaverin luo pakoon remonttia ja siinähän se ilta vierähti. Halusin mennä "ajoissa" nukkumaan, eikä se sitä tietenkään ollut. Pahinta oli kuitenkin se, että pyörin sängyssä varmaan kolme tuntia. Otin aamulla pitkövaikutteisen Medikinetin, koska en ollut ehtinyt apteekkiin hakemaan lyhytvaikutteista versiota. Oli virhe. Vaikka lääke selkeästi piristi, oli sen vaikutusaika aivan liian pitkä.

Yöllä jouduin hakemaan lisää nukahtamislääkettä, jotta sain unen päästä kiinni. Aamulla sen sijaan en osannut nukkua niin pitkään, kun olisi todella ollut tarve. Toki myös hyvin työntäyteinen päivä voi vaikuttaa siihen, että nukkuminen meno haastavaksi. Sen kyllä tiedän, että uudestaan en halua kokeilla tuota pitkävaikutteista piristävää.

5 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiisi ja kaikkea hyvää tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
  3. Moikka! Löysin blogisi, kun googletin lääkkeisiin liittyvää asiaa. Itselläni on adhd ja siihen lääkityksenä medikinet. Jännä, että sulla vaikuttaa se depotti noinkin pitkään, vaikka kyseessä pitäisi olla ns. keskipitkä. Jännä myös on ollut huomata, että näitä määrätään myös muuhunkin kuin adhd:seen. En tiedä onko lääke auttanut, toivottavasti on! Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, sori näin myöhäisestä vastaamisesta. Olen huomannut apua lääkkeestä, vaikka ei se ihmeitä teekään. Depotit voisin kyllä heivata jorpakkoon, niiden kanssa nukkumisesta ei tule mitään!

      Poista