Olin ajatellut olla kotona viikonlopun, mutta taas perjantaina lähdin vanhemmilleni nukkumaan. Samalla kävin tapaamassa vaariani. Lauantaina illalla palasin kotiin. Remonttimiehelle oli tullut tietokatkos, sillä hänellä oli tarkoitus vielä sunnuntainakin tehdä remonttia.
Sen sijaan lauantai-illan vietin purkaen tavaroita ja asuntoa siivoten yhdessä poikaystäväni kanssa. Ilman häntä en olisi saanut varmaan mitään aikaan. Asunnossa oleminen tavaroiden ollessa sekaisin oli niin stressaavaa, etten pystynyt olemaan asunnossa. Vaikka aivovamma tuo haasteensa kaikkeen tekemiseen, en silti siedä epäjärjestystä kotonani. Koska en muista, missä laatikossa mitäkin on, tuntuu olotila kamalalta.
Kun asunnossa sai huonekalut paikalleen, alkoi jo helpottaa. Yhä edelleen on muutama laatikko purkamatta, mutta parannusta sentään tapahtuu. Tosin vihaan väliaikaisratkaisuja, joten on helpompi vain sietää muutamaa purkamatonta laatikkoa. Taulut eivät ole seinässä, sillä en omista vatupassia, enkä jaksa ajatella liian matemaattisesti ja mittanauhan kanssa suunnitella taulujen paikkaa. Odotan siis, että joku urhea prinssi saapuisi paikalle. Tai saa se prinsessakin olla, ihan sama. Kunhan taulut saisi aseteltua kivasti.
Taika ei ole erityisesti pitänyt uudesta asunnosta. Se edelleen stressaa helposti, joten tottuminen on vasta alussa. Se onni tässä on, kun uudessa asunnossa on sohva, jonne koira osaa ihan itse hypätä. On ollut ihanaa olla yhdessä sohvalla, mistä koira ei ole ennen pitänyt.
Uudessa asunnossa ilahduttaa valkoinen väri sisustuksessa, iso peili eteisessä ja tietenkin oma piha. Vielä siitä ei saa nautittua niin paljon, kuin parin kuukauden päästä. On ollut mukavaa saada rauhallisempi asunto edellisiin verrattuna. Jospa tässä asunnossa viihtyisi vähän pidempäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti