Tää on sitä mun tuuria

On ihan normaalia, että kun minä menen kaupan kassalle, korttikone lopettaa toimintansa. Tai kortti ei muuten vaan toimi. Olen tottunut jo siihen, että vaatteet ratkeavat ihan omia aikojaan. Tai että niihin niin kovin rakkaisiin abiverkkareihin tulee aina uusi reikä haaroihin, vaikka niitä kovasti yritän ompelukoneella korjata. Minä olen se, joka kävelee seiniä päin. Taulut tulevat alas ja kehykset hajoavat. Tiskikone alkaa pitää ihan ihme ääniä kesken pesuohjelman. Puhelimeen liikkeessä laitettu näytönsuoja tipahtaa irti pienestä kosketuksesta. Näitä sattuu.

Liikunnan suhteen olen se, jota ensimmäisenä paikataan. Vuoden sisällä peukaloni on mennyt sijoiltaan, solisluu murtunut ja olen saanut kolme noidannuolta. Polvikin sai kerran jo osumaa. Kunnes reilu viikko sitten polvi sai osumaa uudestaan. Tällä kertaa vähän pahemmin.

Kun yritin nousta kentältä ylös, jalka petti alta. Kahden jääpussin jälkeenkin polvi oli kipeä. En pystynyt varaamaan jalalle painoa ollenkaan. Seuraavana päivänä kaveri toi kävelysauvat ja painostuksesta soitin itselleni lääkäriajan. Onneksi olin ottanut viime syksynä tapaturmavakuutuksen, joten pääsin yksityiselle. Sain lähetteen magneettikuvaukseen ja saranatuen. Magneettikuvauksen jälkeen kysyin röntgenhoitajalta hieman, mitä kuvauksessa mahdollisesti näkyi. Eihän hän olisi saanut mitään sanoa, tiesin sen kyllä. Hän sanoi, että pidä tukea ja ole varovainen.

Jouduin nielemään ylpeyteni. Minusta ei ole ajamaan autolla, joten matkat terapiaan ja kuvauksiin olen joutunut menemään Kela-taksilla. Onnekseni jo omavastuuosuus oli täyttynyt, joten matkat ovat minulle ilmaisia. Odotan kuitenkin sitä, että Kela alkaakin kysellä kuittien perään. Minulla on tällä hetkellä 12 matkasta yksi kuitti. Minun tuurillani niitä kuitenkin kysellään, vaikka en ole asiaan mitenkään varautunut.

Jouduin perumaan ajan asianajajalleni, koska en sinne pääse Kelan korvaamalla taksilla. En halunnut mennä omakustanteisesti tavallisella taksilla. Ilmoittauduin SyysFestille, joka on nuorille aivovammaisille tarkoitettu leiri. Tämä leiri painottuu ulkoiluun. Pelolla odotan, että joudunko perumaan menoni, sillä liikkuminen ei tällä hetkellä ole helpoin mahdollinen asia.

Ja mitä siihen tuuriin tulee, niin eikös äitini soittanut ja kertonut vanhemmillani olevan telkkarini näytön pimenneen. En tiedä, onko huono tuuri periytyvää vai ihan sattumaa. Edellisenä yönä koirani Taika oli yöllä ripuloinut kahdelle matolle ja yhden pesukerran jälkeen toinen matto oli edelleen ihastuttavan keltainen, tällä kertaa kahdesta kohtaa alkuperäisen yhden sijaan. Valkoisten mattojen kohtaloa saakin pelätä. Kesällä kasvieni kokema villakilpikirvahyökkäys ei tappanut kuin vain muutamia kasveja. Mullan vaihto ja tuhoilaismyrkyt eivät onneksi ole vielä tappaneet lisää kasveja. Tämän kirjoittamisen jälkeen odotankin nyt jotain valtavaa kasvikatastrofia. Toistaiseksi tässä nykyisessä asunnossa en ole sytyttänyt tulipaloa. Vanhassa asunnossa sain tiskirätin palamaan. En tiedä itsekään miten.

Äiti, sä et tiedä kaikkea, enkä edes kehtaa sanoa, mitä kaikkea tulee tehtyä. Sori.