torstai 10. joulukuuta 2020

Saako vammaisen jättää?

Olen siinä mielessä onnellinen, että puukotuksen jälkeen kaikki seurustelukumppanini ovat nähneet minut vain vammaisena. Itse olen ehkä vertaillut itseäni terveeseen, mutta kumppanini ovat nähneet minut vain yhdenlaisena. Heille olen ollut vain Anne, sairauksineen toki. 


Elo ja seurustelu aivovammaisen kanssa ei kuitenkaan ole kaikista helpointa. En ole koskaan yrittänyt salata sairauksiani. Masennus jo yksin voi olla kumppanille vaikeaa, saati sitten kun siihen lisätään aivovamma, posttraumaattinen stressihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Kun minulla on hyvä kausi, voi seurustelu olla kivaakin. En käy töissä, eli en ole solmittuna normaaliin sairaanhoitajan kolmivuorotyöhön.


Mutta olenhan minä välillä ihan sairaan raskas. Väsyneenä tekee mieli heitellä lautasia seinään, välillä aivot ovat niin tiltissä, että silmätkin seisoo päässä. Epämukavuusalueella oleminen saa minut kiukkuiseksi. Voin unohtaa jotain tärkeitäkin asioita.


En jaksa, en pysty, en kykene. 


Mutta jos valitsee minut kumppaniksi, pitääkö vierellä pysyä kuitenkin? Puhuinhan seurustelukumppaneista, eli olen seurustellut useamman kuin yhden kerran tässä 4,5 vuoden aikana. 




Vammaisuus ja sairaudet eivät erityisesti innosta minua itseäkään. En silti pääse niistä eroon. Seurustelukumppanin ei kuitenkaan ole pakko valita niitä, eikä edes minua. Rehellisesti sanottuna kyllä on satuttanut, kun parisuhteen toinen osapuoli kipuilee sen kanssa, että hyväksyykö minut sairauksieni kanssa. 


Jos olisin vammautunut muulla tavalla ja seurustelukumppanini olisi pitänyt opetella minut uudenlaisena, olisi sekin vaikeaa. Aivovamma muuttaa monella tavalla ihmistä ja jopa persoona saattaa muuttua hyvin erilaiseksi. Onko silloin velvoitettu rakastamaan muuttunutta ihmistä?



Parisuhde kanssani sisältää kolmannen persoonan. Kutsumattoman vieraan. En halua, että tuo vieras saa parhaan paikan kotoani. Aivovamma ei poistu piilottamalla, mutta ei se ansaitse tilaa minun ohitseni.

5 kommenttia:

  1. Jos olisin ollut joku läheisesi tuohon aikaan kun tuo tapahtui, niin olisin minimissään laittanut exäsi todella pahaan kuntoon tai jopa tappanut. Tällaistakaan kommenttia ei kukaan varmaa uskoisi kuulevan suustani, sillä olen niin rauhallinen ja rationaalinen enkä pienestä hätkähdä yleensä. Ihan käsittämätöntä!!! Eikö kukaan miespuolisista tuttavista antanut oman käden oikeutta tuollaiselle paskapäälle? Kyllä käy hermoille....

    VastaaPoista
  2. Edellinen kommentti taisi vaan kadota... Mutta tosiaan aivan järkyttävä tapaus. Jos olisin miespuolinen läheisesi ollut ja noin olisi käynyt, olisin vähintäänkin pahoinpidellyt henkihieveriin tuon exäsi, jopa tappanut. Ja tämä kommentti normaalisti täysin mukavan rauhalliselta ja rationaaliselta tyypiltä :D Ihmetyttää eikä kukaan tehnyt asialle mitään????????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puukotuksen jälkeen exäni ei viettänyt päivääkään vapaalla ennen kuin pääsi vajaan 2,5 vuoden jälkeen vankilasta tuomionsa istuttua. Tai jos sai lomailla, minulle ei näistä ilmoitettu. Jokainen läheiseni ehti vuosien saatossa rauhoittua riittävästi. Väkivalta ei väkivallalla lopu.

      Poista
  3. Moi! Näin lehdessä jutun sinusta! Halusin vaan tulla toivottamaan tsemppiä ja valoa tulevaisuuteesi! Itsekin olen kokenut exän aiheuttamana väkivaltaa ja siksi artikkelisi herätti tunteita. Paljon tsemppiä siis ja valoa tulevaan 😊

    VastaaPoista