torstai 25. huhtikuuta 2019

Hei, mulla on avustaja

Tai siis, olisi. Meillä oli palaveri avustajasta, jossa mukana oli kotikuntoutuksen työntekijä, vammaispalvelun sosiaalityöntekijä ja palveluntuottaja avustajafirmasta. Sain kertoa toiveitani avustajalle ja puhua siitä, mihin avustajaa tarvitsen. Palveluntuottaja kertoi, että hänellä oli puheideni perusteella mielessä mahdollinen avustaja ja hän lupasi palata asiaan.

Parin viikon päästä soitinkin jo perään, kun mitään ei kuulunut avustajasta. Sain avustajalle tutustumiskäynnin ja hän tulikin. Hän oli muistaakseni kaksi tuntia paikalla ja koko sen ajan yritin käyttää hyödyksi. Kun aika oli kulunut, olin kysymässä jo, että milloin avustaja tulee seuraavan kerran. Hän avasi kalenterinsa ja totesi ettei hänellä ole työtunteja vapaana enää huhtikuussa ollenkaan.

Olin ihan puulla päähän lyöty. Koska kotikuntoutus ja avustaja ei voi käydä samaan aikaan, olin ihan ilman mitään käyntejä. Seuraavana päivänä psykoterapiassa mietin asiaa ja sain soitettua tuolle kotikuntoutuksen työntekijälle, joka totesi ettei asiat nyt näin voi mennä. Sovimme taas uusia käyntejä, koska eihän minua hänenkään mielestä voinut jättää tyhjän päälle.


Sekä minä, että kotikuntoutuksen työntekijä yritettiin soittaa vammaispalveluun, emmekä saaneet sinne yhteyttä. Olin jo tehnyt hakemusta Kelaan hoitotukea varten ja tarvitsin henkilökohtaisesta avustajasta päätöksen Kelaan, mutta en saanut sitä vammaispalvelun sosiaalityöntekijää kiinni.

Muutama päivä avustajan tutustumiskäynnin jälkeen avustaja laittoi viestiä ja kysyi sopisiko sinä päivänä käydä. Hänellä oli muutaman tunnin tauko kesken työpäivän ja hän halusi mieluummin tulla luokseni, kuin matkustella edes takaisin omaan kotiinsa. Tietenkin avustajan käynti sopi minulle. Sen jälkeen avustajaa ei ole näkynyt, eikä varmaan tässä huhtikuussa käykään. Kotikuntoutus sen sijaan käy edelleen.

Rehellisesti sanottuna olen pettynyt koko asiaan. Olisi kiva saada avustaja, jolla on minulle aikaa. Jos minulla on kuukaudelle tunteja 50 mahdollisuus ja avustaja on 4 tuntia käynyt kuukaudessa, niin ei se nyt kovin kivalta tunnu. On ollut vaikeaa selvitä ilman avustajaa jo pitkään ja nyt kun sen periaatteessa pitäisi olla, mutta ei olekaan, niin se vain masentaa entisestään. Kevät on tuonut yllättävää jaksamista, mutta eihän mikään hyvä kausi kovin pitkälle minulla jatku.

4 kommenttia: