"Otat pikku päikkärit, niin se helpottaa"
"Ethän sä nyt oikeesti voi nukkua noin paljoa?"
"Laitat herätyskellon soimaan ja heräät"
"Miten sua voi muka väsyttää, ethän sä ole tehnyt mitään?"
Selkein ja eniten ulkopuolisille näkyvä oire aivovammasta on poikkeava väsyneisyys. Tokihan väsyneisyyden huomaamiseksi täytyy kanssani olla mieluiten enemmän kuin muutaman tunnin. Ihmiset usein unohtavat, että minäkin osaan tsempata ja yritän käyttäytyä normaalisti. Vaikka olisin nukahtamispisteessä, saatan silti pystyä seisomaan ja näyttämään siltä, että kuuntelen. Pahoitteluni, en aina kuuntele. En aina ole kärryillä siitä, mitä minulle puhutaan.
Väsymys estää kuitenkin monta normaalia asiaa. En mielelläni mene minnekään yöksi, jotta saisin nukkua kotona. Avopuolisoni yleensä muistaa olla hiljaa silloin, kun nukun, mutta aina välillä hän herättää minut normaaleilla elämisen äänillä. Nukkuminen ei kuitenkaan aina onnistu vieraissa paikoissa, joten saatan herätessä olla varsin väsynyt ja äreä.
Ihanteellinen määrä unta on arviolta 12-13 tuntia, mutta saatan pärjätä vähemmälläkin. Tai paremminkin "saatan", eli hankalaa on. Silloin kun olin kesällä töissä, menin nukkumaan siinä kahdeksan aikoihin ja heräsin puoli seitsemältä. Siinäkin oli muutama tunti liian vähän unta, mutta kun pitäisi ehtiä elämäänkin välillä. Joskus täytyy käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota ja käydä koiran kanssa ulkona. Pelkästään noiden asioiden tekeminen on minulle varsin rasittavaa, mutta siihen vielä työpäivä alle. Loppu kesästä jaksaminen oli täysin nollassa. En pystynyt tekemään mitään ylimääräistä.
Fyysisesti olen hyvässä kunnossa ja jaksan fyysisesti tehdä asioita, mutta psyykkinen väsymys on eri asia. Väsymyksen takia on vaikea aloittaa asioita ja jätän helposti kesken kaiken, minkä voin. Psyykkinen kuormitus, kuten vaikka lukeminen, väsyttää yllättävän paljon. Eikä nukkuminen helpota.
Olen luonnostaan iltavirkku, joten nukkumaan meno tuntuu aina venähtävän. Ilman unilääkkeitä en varmaan edes nukahtaisi, vaan unirytmi kääntyisi jossain vaiheessa ympäri. Pelkään nukkumista, sillä silloin en voi tietää mitä tapahtuu. Pelkään, etten enää herää. Pelkään, että kokemani väkivalta toistuu minulle uudestaan. Järjetön pelko, eikö vain? Onhan exäni yhä vankilassa. Ainakin viimeisimmän tietoni mukaan.
Tämä kesken oleva harjoittelu tuntuu vievän kaikki mehut. Tänään meinasin nukahtaa pystyyn. Onneksi ja toisaalta harmiksi tämä harjoittelu on jo ensi viikolla valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti