Mitä tapahtuu vuodessa?

Kukaan ei varmaan ole unohtanut vallitsevaa tilannetta ja voinut välttyä koronan seuraamuksilta. Monilla terveillä ihmisillä on helposti jäänyt monia asioita tekemättä. Baarit ovat olleet suljettuina, lomautuksia, irtisanomisia, peruuntuneita reissuja. Mitä korona on tuonut ihmiselle, joka on kotona muutenkin suurimmaksi osaksi?

Psykoterapia oli keväällä 2020 muutaman kuukauden etäyhteyksien avulla järjestetty, mutta muuten se on pyörinyt normaalisti kolme kertaa viikossa. Joulukuussa Kela myönsi minulle neuropsykologista kuntoutusta ja kotona tapahtuvaa toimintaterapiaa. Toistaiseksi nämä ovat myös toteutuneet normaalisti. Neuropsykologinen kuntoutus on tosin Tampereella, jonne sitten matkustan kotoa käsin. Tosin nyt sain Kelan matkakorvausten 300 euron omavastuuosuuden täyteen, joten voisin periaatteessa taittaa matkan taksilla ilman, että maksaisin kyydistä euroakaan. Olen edelleen kuntoutustuella, joka ennen tunnettiin nimellä määräaikainen eläke. Tällä kertaa sain päätöksen kahdeksi vuodeksi edellisten yhden vuoden päätösten sijaan.

Henkilökohtainen avustaja on myös pysynyt samana ja minulla onkin ollut sama ihana avustaja jo viime vuoden alusta lähtien. Kun viettää noin 50 tuntia kuukaudesta saman ihmisen kanssa, alkaa jo ymmärtää monesti ilman sanoja toisen tarkoitusta. Viime keväänä avustajan työnantaja velvoitti maskin käyttöön, mutta siitäkin on jo luovuttu.

Vapaa-ajalla sen sijaan on tapahtunut eniten. Yllä olevat asiat siis itse lasken "arjeksi". Kuntotukset ja avustaja ovat minun työtäni, minun pakollisia menoja. Liikuntaharrastukset ovat olleet tauolla joulukuusta asti, jonka vuoksi olen lähinnä siirtynyt tekemään treenejä YouTubesta. Koska minulla ei riitä mielikuvitusta tekemään itselleni treeniohjelmaa enkä jaksa tehdä samaa treeniä kahta kertaa pidempään putkeen, on ollut kiva löytää kotitreeneihin erilaisia vaihtoehtoja.

Samalla kun aloin liikkua entistä enemmän kesän lopulla, aloin myös kiinnittämään enemmän huomiota ruokailuun. Jossain vaiheessa ongelmana ollut herkkuhimo alkoi vähentyä, vaikka mitään herkuttelua en olekaan lopettanut. Pitkään uskoin, etten voisi ikinä aivovamman takia ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa syömäään paremmin. Toki aivovamman takia näläntunne on osittain poissa, minkä vuoksi syöminen ei ole aina niin tasaista, mutta parempaan suuntaan olen mennyt. 

Paikallisen aivovammaryhmän kanssa perustimme paikallisen aivovammayhdistyksen. Tässä yhdistyksessä olen ollut vastuuhenkilönä ja mikäli vallitseva tilanne sallii, on meillä tarkoituksena järjestää tapahtumia ja tiedottaa aivovammoista enemmänkin. Minut myös hyväksyttiin Aivovammaliiton järjestämään vertaistuen peruskoulutukseen. Vuoden aikana olen ollut mukana Tee kypärätemppu -hankkeen toiminnassa ja olen Fucking aivovammanen! -podcastissa vierailemassa. Myös tulevalla Elossa24h-kaudella esiinnyn. Korona on siis vaikuttanut näihin asioihin, mutta ei estänyt kokonaan.

Aivovamman oireita muistan yhden uuden ilmaantuneen ja se on migreeni. Migreeni puhkesi keväällä ja kohtauksia on ollut lähinnä normaalia suuremman rasituksen myötä. Migreenin lisäksi olen tunnistanut kuormitusta päänsäryn avulla. Kuormitan itseäni yhä helposti ja kipu onkin ainoa keino, joka saa minut pysähtymään. Syksyllä 2019 leikattu polvi on myös vaihtelevasti kipuillut ja sitä on tutkittu. Polven kipu ei onneksi estä kävelemistä, mutta kipu ei silti kuulu normaaliin eturistisideleikkauksen jälkioireisiin. Bruksismiin, eli hampaiden yhteenpuremiseen tai narskutteluun sain syksyllä avuksi purentakiskon, joka onneksi on helpottanut oloa. Aluksi oli mahdotonta ajatella, että kiskoa pitäisi oikeasti joka yö, mutta nykyään se tuntuu jo normaalilta.

Jo jonkin aikaa pohdin asianajajani panostusta työhönsä ja pitkään jatkuneen jahkailun ja psykoterapeuttini painostuksesta tein lopulta päätöksen vaihtaa juristia. Alussa käydyissä oikeudenkäynneissä oli kyse rikoksen selvittämisestä ja tilapäisen haitan arvioinnista. Näin melkein viiden vuoden jälkeen on vihdoin mahdollista todeta, että mitkä vammat ja haitat ovat jääneet pysyviksi. Sen lisäksi minun kohdaltani ei ole vielä vaadittu korvauksia ansionmenetyksestä. Näiden asioiden hoitaminen ei oikein onnistu ilman asianajajaa ja koska edellinen juristi ei enää vastannut yhteydenottoihini edes kuukauden viiveellä, oli aika tehdä päätös.

Nyt vain jännitellään miten korona kehittyy. Mietin, saanko hyödyntää kesälle varatut liput Apulannan keikalle ja saako jossain kohtaa tavata sukulaisia ilman huonoa omaatuntoa. Minä, joka voin huonosti laivassa, jopa vähän haaveilen reissua Tallinnaan tai Tukholmaan. Myönnän, alkaa olla jo pieni väsymys tähän kaikkeen. Näistä viidestä vuodesta vammaisena jo yksi kokonainen vuosi on ollut koronaa.